maanantai 17. elokuuta 2009

Täältä Syksy Ei Löydä Minua!

Yh, eilisestä sade-aiheisesta postauksesta huolimatta, en todellakaan halua kohdata vielä syksyä. Rakastan aurinkoa ja lämpöä, ja kaikenlisäksi kärsin lievästä kaamosmasennuksesta sekä -uupumuksesta. Löytyykö monta kohtalontoveria muuten? Jos löytyy niin olisi tosi mukava kuulla miten pärjäätte syksyn yli?!? Etenkin nykyään, tällä vuosituhannella, jolloin syksystä taisi tulla hallitsevin ja pisin vuodenaika Suomessa. Ei kiva! Tämä kesä hurahti ainakin niin nopeasti ohi, ettei minulla rehellisesti ole hajuakaan mihin se meni, etenkään kun en mielestäni ole tehnyt mitään järisyttävän erityistä.

Jokatapauksessa aion nyt yksinkertaisesti piiloutua tämän ystäväni puutarhassa kukkivan vaaleanpunaisen kukkasen taakse syksyä piiloon. Kukka on niin sievä jo pelkästään väriltään, etten usko että kukaan - ei edes se pahainen syksy - tohdi etsiä minua käsiini noin kauniista piilosta.
Lymyän siis täällä toistaiseksi, heippa!



Photobucket

Niin Hirvittävän Paljon Asiaa

Voi että kun mun tekis mieli tehdä postauksia niin monesta eri aiheesta, etten enää osaa keskittyä yhteenkään niistä, ja tiedä todellakaan mistä aloittaa. Niinpä ajattelin helpottaa ajatus-tukostani kokoamalla edes yhden kuvan kera ylös mitä aiheita täällä tulevaisuudessa varmasti käsitellään. Höh, ihan kun mulla ei olisi parempaakin tekemistä, mutta on mukava laittaa nättiä kuvaa toisen viereen. Tuntuu vaan että sitä nättiä kuvaa on tallessa niin paljon, että on suorastaan toivotonta yrittää saada jostain alettua. Voisiko maailma pysähtyä hetkeksi? (Että Linnea saisi bloginsa ajantasalle, kävisikö mitenkään, kiitos?) Kävisikö jos kukaan Hollywood-stara ei kävisi hetkeen ulkona näyttäytymässä kauniissa vaatteissa ja hehkeissä meikeissä, jos kirpputorit sulkisivat hetkeksi ovensa, samoin vaatekaupat kiitos, Martha Stewart pitäisi pienen tauon kaikista mahtavista kotinikseistään jne, niin että saisin vaan edelliset postattua tänne, ennenkuin jo maailma lykkää uutta =) Hih, ei taida onnistua.

Tiedän kyllä, että en muutenkaan ole blogini kanssa ajan hermolla, täältä ei todellakaan löydä eilen Eva Longoria Parkerin olleita vaatteita, tai Vera Wangin juuri julkistettua uusinta hääpukukokoelmaa, eikä myöskään tuoreinta niksiä pirkasta. Siinä mielessä, sinä, rakas lukija, et välttämättä koskaan löydä täältä varsinaisesti mitään uutta. Mutta löydät ne täältä silloin kun minusta on sopiva aika inspiroitua milloin mistäkin, ja ihastella milloin totakin. Toivottavasti viihdyt verkkaisessa tahdissani. Itseasiassa on kyllä tarkennettava, että missään nimessä koskaan tämän blogin tarkoitus ei ole ollutkaan kertoa just nyt uusinta uutta. Ei todellakaan! Tarkoituksena ei muutenkaan ole raportoida mistään. Ei, sellainen tämä blogi ei ole. Tämä ei ole uusimpien trendien, tai uusimpien juorujen blogi. Kunhan liimaileen tähän sähköiseen vihkooni uuden kuvan jos toisenkin silloin kun se on minulle ajankohtainen.

Haluaisin tehdä tänne koosteen naisista, joita pidän maailman kauneimpina...

Photobucket Photobucket

..maailman söpöimmistä naisista..

Photobucket Photobucket

Iki-ihanista iltapuvuista..

Photobucket Photobucket Photobucket

Hulmuavista mekoista, jotka ovat onnettomia koska eivät asu vaatehuoneessani...

Photobucket Photobucket Photobucket

Inspiraatiosta omaan arkipukeutumiseeen...

Photobucket Photobucket

Siitä miten mätsätä vaatteet kivasti yhteen miehen kanssa...
(Silleen salakavalasti, ettei se edes huomaa.)

Photobucket

...Miten pirun hyvältä Jennifer Aniston on näyttänyt viimeaikoina...

Photobucket

... Joogasta ja muista itämaisista hoitomuodoista... Kauneudesta ja Hyvinvoinnista..

Photobucket

Photobucket

Meikeistä ja hiuksista... Kampauksista ja kosmetiikasta...

Photobucket Photobucket Photobucket

Photobucket

Photobucket

Tatuoinneista...

Photobucket

Photobucket Photobucket

... Loputtomasta sisustuksen innosta...

Photobucket

Photobucket Photobucket

Lukemisesta ja kirjoista... Uuden oppimisesta... Eckhart Tollesta...

Photobucket Photobucket

Photobucket

...Kirpputoreista ja ihanista löydöistä...

Photobucket

Ja voi apua, vaikka mistä muusta loputtomiin....

.. Elokuvista
Vaatteista
Eläinten hyvinvoinnista
Koruista
Kissoista ja Koirista
Käsitöistä
Ruuasta
Pihasta ja Puutarhasta
Lomailusta ..

sunnuntai 16. elokuuta 2009

Jotain Joka Saa Toivomaan Sadepäivää

Onko sellainen edes mahdollista... toivoa sadepäivää muutenkin niin lyhyeen Suomen kesään? On se. Ja sadepäivän päätteeksi kerron miten niin muka. Minulla on nimittäin muutama kuva tallessa sadesäältä, jotka ovat niin suloisia, että oikeinhan siinä melkein itsekin tekee mieli sadesäälle keimailemaan. Vaan se hyvältä näyttäminen siinä tilanteessa taitaa olla punaisella matolla helpompaa kuin Bulevardilla. Postasin tänne jo aikaisemmin kuvan SJP:n suloisesta ruusuisesta sateenvarjosta, ja samaisesta asusteesta tulee nyt toinen posti.

Emma Watson on todentotta lyönyt itsensä läpi nuorena muotiprinsessana, mutta minulla on vahva tunne, että ilman tuota läpinäkyvää sateenvarjoa ja sadepisaroiden aiheuttamaa herkkää fiilistä tämä look ei ehkä olisi saavuttanut niin suurta hehkutusta kuin se osakseen sai - siitä huolimatta, että Emma tosiaan on tässä syötävän suloinen nuori neiti. Tämän keijukaisen siivet eivät todellakaan kärsineet sateesta, päinvastoin, keijukainen suorastaan tanssii sadepisaroiden joukossa. Luulen, että universumin lait huomasivat Emman pukeutuessa että kauniit pisarat vaan täydentäisivät tätä herkkää lookkia.

Photobucket

Photobucket

Postaukseni ei olisi täydellinen, jos en liittäisi mukaan vielä yhtä sievemmistä ja luonnollisimmista poseerauksista punaisella matolla mitä olen nähnyt.
Olkaa hyvä.

Photobucket

Ja yhtä suloisena saman supermakeen suureen sateenvarjon alla kiirehtii aina yhtä style, Lauren Conrad. Laurenilla on pettämätön tyylitaju, ja hän onnistuu näyttämään kuvissa aina hyvin suloiselta ihmiseltä, mutta katsottuani The Hillsiä totesin tytön tuntuvan olevan varsin ilkeäsieluinen ihminen. Harmi, sillä se todella ihan oikeasti syö ihmisen ulkoista kauneutta. Laurenin upeaa tyylitajua olen käsitellyt aikaisemmin täällä (äääh, harjoittelen linkittämistä myöhemmin, nyt ei enää ehdi). Laurenille tyypillisesti asukokonaisuus on täys kymppi, ja ihan ilman sadettakin.

Photobucket Photobucket

Hollywoodin virallinen sateenvarjon käyttäjä on kuitenkin tietenkin Rihanna..

Photobucket

Mutta ei suloinen pikkutyttö Suri kuitenkaan suinkaan kauaksi jää.

Photobucket

Tässä minun mielestäni vielä muutama suloinen sateenvarjo piristämään sadepäivää.

Photobucket Photobucket

Louis Vuitton Arc en Ciel sateenvarjosta saat maksaa $580,
kun taas Burberryn the Slim Walker sateenvarjon saat "vain" $165.

Photobucket Photobucket

Hetkinen, kenestäs tämä sateenvarjo muistuttaa..?

Photobucket

Aivan, oli miten oli, ei ole Maija Poppasen voittanutta =)

Photobucket

Jos en olisi menossa nukkumaan, kaivaisin kyseisen dvd:n esiin juuri nyt antamaan iloista mieltä.

Photobucket Photobucket

Tokenemisen Jälkeen Voitte Katsoa Tänne

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Jatketaan!
Eihän tämmöistä aihetta saa mitenkään yhteen viestiin sujautettua.


Eli kun olette taas jaloillanne, niin kurkatkaas vielä,
miltä Elie Saabin puvut ovat näyttäneet tuttujen päällä.


Angelina Jolie tuunasi itselleen tästä Elie Saabin kevät 2009 Couture malliston puvusta oman näköisensä. ja näytti vuoden 2009 Oscareissa jumalaisen kauniilta, ja tyylikkäältä vanhan ajan glamourhenkiseltä naiselta isolla N:llä.


Photobucket


Onnistunut nude-meikki, jossa kuitenkin kissansilmät + uljas kampaus.


Photobucket Photobucket Photobucket


Muistaakseni Angelinan puku ja kampaus valintaa mollattiin liian yksinkertaisesti, mutta minusta kokonaisuus on upea.
Puvun vyötärö on ihastuttava ja kaula-aukko todella naisellinen.
Tosin Angelina näyttää ikäistään (tuolloin 33) vanhemmalta, mutta niin hän tekee aina.


Photobucket

Ps. Ärsyttävää on vain se, kun ihminen, josta et oikein pidä, tai joka herättää sinussa jostain syystä pientä närkästystä näyttää hyvältä. Okei siis, myönnetään, pakkohan se on: Angelina on jumalaisen kaunispiirteinen nainen, vaikka minusta joku hänessä falskaakin, ja inhoan sitä, miten hän ja Brad Pitt käyttäytyivät Bradin ja Jenniferin eron aikaan. Olen siis yksi niistä luusereista, joka ei ole vieläkään päässyt niiden kahden erosta yli.

Teri Hatcher Laureus World Sports Awards gaalassa vuonna 2006.
Elie Saabin luomus on jälleen uskomattoman naisellinen laskoksineen ja rypytyksineen,
ja Teri onkin hionut itsestään hieman Marilyn Monroemainen ilmestyksen.

Photobucket Photobucket

Christina Aguilera vuoden 2008 American Music Awardseissa aika ihanasti 40-luvun tyyliseksi stylattuna.
Elie Saabin puku syksyn 2007 Couture mallistosta on kevyt kuin höyhen, mutta näyttävä kuin jalokivi.

Photobucket

Photobucket Photobucket

Young Fellows of The Frick Collection Annual Galassa Ivanka Trump pökerryttävän kauniina.
Joko joku huomaa, että mulla on pakkomielle Elie Saabin vaatteisiin... eheh.

Photobucket Photobucket

Vuoden 2008 Emmy gaalassa nähtiin ainakin ihana freckle face Evangeline Lilly sekä näyttävä punapää Marcia Cross ihanaakin ihanimmissa ja suloistakin suloisimmissa Elie Saabin puvuissa.

Photobucket

Photobucket

Mischa Barton on mielestäni ihka oikea keijukainen tässä kaunottaressa.

Photobucket

Photobucket Photobucket

Ensimmäistä kertaa glamourin, mutta arkisemman kokoelman Elie Saab teki vuoden 2009 syksyyn.
Tässä ihanien niin tutusti laskostettujen ja hulmuavien naisellisten mekkojen malleina mm. Elie Saabia superfanittava Beyonce (Late Show With David Letterman showssa) mekossa,
jonka yläosa on veistoksellisen kaunis,
sekä Drew Barrybore niin Drewmaisena kuin vaan mahdollista =)

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Eikä edes tullut yliannostusta, ei lainkaan.
Itseasiassa pääsin vasta alkuun.
Harmi, aika ei riitä nyt itse Man of the Hour'n esittelemiseen,
joten saadaampa siitä hyvä syy palata Elie Saabin pariin toistekin.

Photobucket
Related Posts with Thumbnails