En tiedä..

Olen pahoillani. Tästä blogista on tullut jonkinlainen kaatopaikka minulle, vaikka tämän piti toimia ihan erilaisena paikkana, pirteänä, iloisena ja värikkäänä. Ei vaan nyt toimi.. ei mikään. Suru on vaan niin suuri. En osaa käsitellä sitä lainkaan. Enkä ole päässyt surutyössäni lainkaan eteenpäin. Pyörin ympyrää paikoillani. Painan monta kertaa päivässä pään alas polviini ja käperryn lattialle halaamaan itseäni. En muista milloin olisi ollut itkuton päivä. En muista milloin viimeeksi olisin suoriutunut päivästä ilman että jossain vaiheessa suljen silmät rypistäen kiinni. Ja suuret, suurimmat mitä olen ikinä nähnyt, sellaiset oikein jättikyyneeleet alkavat valua. Itken koko ajan, joka paikassa. Kaupan jonossa, kyllä, ihan sielläkin perusklisee mestassa myös. Mikään ei vaan toimi. Ei toimi! Ihmismieli on toisinaan niin hölmö, se näet usein heikolla hädän hetkellä harhautuu kuvittelemaan että maailmalla on aikaa keskittyä pyörimään vain yhden ihmisen ympärillä syöttämällä kaikki suru ja kipu samalle ihmiselle samaan aikaan. ...Kaikki menee väärinpäin. Maailmanpyörä pyörii aivan väärään suuntaan. En oikein tiedä mistä tarttuisin kiinni. Pysyn hetken pinnalla, mutta sitten uppoan taas, ja joka kerta vaan syvemmälle ja syvemmälle. Samalla yritän auttaa muita samaa surua surevia. Mihin minä repeän. Miten minä oikein repeän? Joku painaa harteita alaspäin. Koko elämä on silmänräpäytyksiä täynnä. Silmänräpäytyksiä, jotka muokkaantuu meidän päässä haluamallamme tavalla täksi ajaksi, täksi elämäksi, näiksi tapahtumiksi. Mutta en ehdi muokkaamaan niitä toiseen suuntaan. Ei kelloakaan saa käännettyä. Miksi ei saa? Mehän elämme kuitenkin ajattomassa ajassa. Miksi sitä kelloa ei vaan voi kääntää?

Miksi? Miksi? Miksi? Miksi?

Suosikki PikkuMustani

Tähän mekkooon olen niin kovin ihastunut.

Romanttisia röyhelöitä on joka paikassa, mutta liikkeellä on ilmeisesti puusilmä. Joten:
Jos olet nähnyt hyvin paljon tämänkaltaisen topin/yläosan jossain (värillä ei väliä),
niin olisitko kiltti ja kertoisit mulle, mistä kävisin topin kotiuttamassa!
Kiitos!



Siinä on kaikkea mistä pidän. Se ei ole ihan minimittainen, se on höyhenen kevyt, se on ilmava, siinä on runsaasti röyhelöitä, kangas näyttää "elävältä" ja siltä että on kaunis liikkeessä, helma on runsas kellomainen, mekossa on tosi naisellinen leikkaus, vyötäröä on korostettu kauniisti. Voisin jatkaa luettoani vielä pitkään. Kertakaikkiaan ihana mekko. Ja mekon onnellinen omistajahan on Jessica Stroup. Nuori tyttö, jolla on pettämätön tyylitaju/stylisti. Seuraan jonkinverran hänen pukeutumistaan. Aina yhtä ihastuttavaa ja virheetöntä. Ps. Korvakorut ovat muuten todella sievät myös.

Tämä on muuten yksi niistä vaatteista, joista tiedän että usea ystävä sanoisi samantien että tuo on ihan mun näkönen vaate.

Se on totta, tämä tosiaan on täysin minun näköinen vaate.

Ainut ongelma on se, että tämä ei asu vaatehuoneessani.

Ps. Palaan kommenttiboxin pariin ensi kerralle.
Kiitos kaikille piipahtaneille =)

They Call It Day Off...

Minä aion nyt kuulkaa pitää loppupäivän vapaata, jos vain suinkin mahdollista. Vapaata kaikesta! Olenhan aikonut tehdä näin jo monena muunakin päivänä.. Pöh, ja toisin on käynyt. En aio edes kotona puuhailla sen erityisempää. Ehkä valkkaan jonkun kivan leffan tai sarjan pyörimään ja tartun sukkapuikkoihin. Hei, vaikka kirjastot ovat suuret niin leffojen kuin kirjojenkin suhteen, niin en omista Gilmore Girlsejä. Eikö se ole aika suloinen sarja? Olen katsonut jonkun hassun jakson sieltä täältä, mutten tiedä enempää. Muistan vaan että näytti ainakin suloiselta. Onko niitä montakin tuotankokautta. Taidanpa hankkia ne.



Sitä mitä tulin kuitenkin kertomaan, on se että miitinki meni hyvin. Kerroinkin tästä jo Marialle kommenttiboxissa. Jännitin turhaan, ja tunnen nyt oloni hieman hölmöksi sen takia. Aikaisemmat kokemukseni olivat vaan olleet hieman ahdistavia kyseisen henkilön kanssa, kuten kerroinkin. Hän oli kuitenkin jotenkin ihan silmin nähden muuttunut. Lämpöisemmäksi ja helpommin lähestyttäväksi. Sivuutimme jopa jouluvalojen ikkunaan ripustamista, vau tämä oli ihan uutta. Se on vain niin mukavaa, kun kova ihminen pehmenee, ja alta paljastuu oikea ihminen. Sitäpaitsi hän ideoi minun omia aikataulujani helpottavaa uutta projektia juuri siihen suuntaan mihin toivoinkin, ja uudet kuviot alkavat pyörimään minun haluamaani tahtiin jo joulukuussa. Olen helpottunut ja vilpittömästi kiitollinen.



Palkitsinkin itseni pyrähtämällä pikaisesti muutamassa puljussa. Nyt olen nelisensataa euroa köyhempi, mutta muutamaa nättiä vaatekappaletta, rintaliivejä, sekä kosmetiikkaa rikkaampi, joten loppu hyvin kaikki hyvin. Ainiin, ja litran lakritsijäätelöä rikkaampi myös! Huhheijaa, tärkein meinas unohtua.

Leppoisaa loppupäivää kaikille!

Shopaholic Puhuu Paitapuseroista

Meinasin otsikoida kirjoitukseni "Shopaholic Gone Wild", mutta ei siinä olisi ollut mitään järkeä, sillä voisin otsikoida jokaisen kirjoitukseni aiheesta niin. Olen sen jo myöntänyt, olen oikeasti todella pahasti koukussa shoppaamiseen. Mies sanoo, että minulle tulee vieroitusoireita, jos en pääse ostoksille tarpeeksi usein. Saattaa olla oikeassa. Vitsailen nyt hieman, mutta olen oikeasti itsekin sitä mieltä, että ihan normaaleissa mittakaavoissa etenkin vaateostokseni eivät enää ole. No mutta, puhutaan siitä vaikka joskus toiste.. Sophie Kinsella se oikeastaan onkin onnistunut kuvaamaan ja tiivistämään mieleni ja ajatuksenjuoksuni erinomaisesti.



Olen aina ollut huono käyttämään erilaisia paitapuseroita. Olen niin mukavuuden haluinen. Haluan että vaate joustaa päälläni. Olen siis aika anti-jakkupuku-pukeutuja, kun edes paitapuseroihin tottuminen kesti. Viimekesänä aloin vihdoin kuitenkin itsekin kuljettamaan näitä kassalle todettuani niin moneen kertaan, miten hyvältä ne näyttävät muidenkin päällä.



Väreinä pyörivät kaunis sininen, beige ja valkoinen,
ja sitten kun saatiin vielä kehiin ruudut ja raidat, ja niin se oli menoa.



Rakastan näitä!



Valkoisia, harmaita ja farkkuliivejä tulee käytettyä paljon etenkin näiden löysempien kanssa.

Näitä lyhythihaisia minulla on paljon valkoisena ja beigenä, ja sellaisina joissa on kiva tamppi hihassa säätämässä hihan pituutta. Ne oli kivoja kesäpaitoja, ja toimivat edelleen, vaikka vain nasta bleiseri päälle. Vaikka en edelleenkään pue edes bleiseriä mielelläni päälle, mutta onhan tilanteita kunnioitettava, eikä sovi hillua jakkupukuväen seassa se oma neulepaita nurinpäin päällä. Ja sitäpaitsi jakut ovat mukavan mallisia ja tuntuisia tähän muodin aikaan. Etenkin kun ei tarvitse napittaa kiinni ja hihat saa kääriä ylös.



Näitä ja samankaltaisia on reilusti lisää kaapissa (oli vain niin helppo napsia nopsaan HenkkaMaukan sivuilta kuvat), enkä ole kaikkia ehtinyt vielä käyttääkään. Mutta siinä nyt ei ole mitään erikoista. En aivan varmasti ole käyttänyt yli puolia vaatteistani. Mutta tykkään myös tehdä shoppauskierroksia omaan vaatehuoneeseeni. (Kuulostaa siltä kuin huone olisi aivan tolkuttoman suuri, mitä se ei sentään ole, harmi vain.) Sellainen olen. Shoppailu on paheeni, joka pitäisi pistää kuriin. Oikeasti! Kaikilla meillähän on varmasti kuitenkin joku pahe, eikä tämä ole pahimmasta päästä, sitäpaitsi olen kertonut että olen superkierrättäjä. Sen lisäksi katson omassa vaatehuoneessa shoppailun, ja siellä löytöjen tekemisen ekologisena ja vihreänä ratkaisuna. Hmmm... Joku tolkku shoppailuihini on kuitenkin jossain vaiheessa saatava. Olen itsekin sitä mieltä.

Nämä kaksoset eivät esimerkiksi ole vielä käyneet päälläni:



Punainen ruutupaita taitaa vielä puuttua.
Vierastan hieman väriä. Taitaa saada jäädäkin uupumaan.

Tämä näyttää muuten tosi kivalta:

So ´80s! So Fun!

Kun näin nämä kaksi kuvaa, niin arvatkaa mitä teki mieli?
Lähteä lankakaupoille, ja ostaa jotain herkun raikkaan värikästä lankaa ja kutoa siitä vaikka...
No vaikka hitsi se kaulaliina kun en muutakaan osaa.
Ihanat vaatteet, pistäisin kummankin heti päälleni.
Etenkin takki näyttää ihanan malliselle.
On neulekin kyllä ihana, oikein kunnon jumpperi, ja mahtava poolokaulus.
Kyllästyisin kyllä kumpaankin vaatteeseen tosi nopeasti, mutta väriterapiaa, väriterapiaa =)

Nättiä Vaatekertaa Silmänruuaksi... Ja Ajatus Kauneuskirurgiasta

Olisin voinut jatkaa otsikkoni ensimmäistä virkettä myös kirjoittamalla:
... ja lompakon laihduttamiseksi.

Silmiini osui monta ihastuttavaa vaatekertaa, joten ajattelin roudata ne tännekin.
Tsekkaile, valitse oma suosikkisi sen mukaan mihin olet menossa, ja inspiroidu.



Ja tottakai: Jennifer Anistonin asusta on tulossa perusteellisempikin posti.







Huh, Stephanie Pratt on käynyt läpi sen verran radikaalin muodonmuutoksen kirurgin veitsen alla, että en tunnistanut häntä kuvasta kunnes luin kuvatekstin. En vastusta kauneuskirurgiaa lainkaan, omiakin ryppyjä täytyy silitellä jossain vaiheessa, mutta hitsi olen miettinyt, että kun nuori nainen kuten esimerkiksi juuri Stephanie, tai vielä radikaalimman muutoksen aikoinaan läpikäynyt Ashley Simpson moiseen puuhaan ryhtyy, niin eikö henkilölle tule vastaan jonkinlainen identiteettikriisi. Ashleyn kasvot muuttuivat leikkauksien jäljiltä niin paljon, että olin ensinnäkin järkyttynyt, ja toisekseen takuuvarma, että jos minulle kävisi vastaavasti, niin minä tosiaan kohtaisin jonkinlaisen identitettikriisin. Jokatapausessa, seuraavan kuvasarjan ensimmäisessä kuvassa siis Stephanie Pratt.



Voi että kun Lauren näyttää jälleen hyvältä! Tosin kokonaisuus on siinä rajoilla, ettei se ole mielestäni liian synkkä. Ehkä nuo keveät röyhelöt pelastavat. Huomatkaa myös Laurenin jännän väriset kynnet. Itse en tuon harmaaksi kynsiä maalaa, mutta Lauren seuraa trendejä, ja kynsitrendeistä postaus on tuloillaan.

Pidän hänen meikistä ja hiuksista. Hiuksia kyllä kuvailisin itseasiassa jo täydellisiksi. Pidän liki poikkeuksetta kaikesta mitä hän on päälleen vetäissyt, kuten on varmasti tullut aikaiseminkin jo varsin selväksi. Mutta yksi toivomus: Kunpa hän vaan vetäisi ryhdin ylpeästi ruoraksi poseeraatessaan. No, jokaisella tottuneella poseeralla on totisesti oma tyylinsä tässäkin lajissa, itseasiassa kirjoitinkohan minä juuri tästä poseerauksestyylistäkin jo jokunen aika sitten? Täytyy tarkistaa, ja pistää listalle, jos on jäänyt kirjoittamatta. En tiedä hakeeko Lauren tällä vakioposeerauksellaan jotain suloista tai söpöä fiilistä, niitähän hän toki onkin - ainakin näyttää sellaiselta - mutta omaan silmään tuo hieman ryhdittömänä ja olkapäät eteenpäin lysähtäneenä poseeraminen on pistänyt.



Tsikuleelatkaa kunnolla, osa kuvista on tosin jo vanhoja, mutta
joukossa vilahtelee ihania ykstyiskohtia, (Liv Tyler) tyttömäisiä kuoseja, (Diane Kruger) täydellisia kenkiä (SJP) ja paljon kauniisti koottuja asuja.

Osa näistä naisista tulevat myöhemmin taas tarkempaan syyniin My Style-Icon postauksien merkeissä,
esim. karismaattinen Camilla Belle ja suloinen Jessica Stroup.

Huomaatteko muuten, postista löytyy myös minimittaisia mekkoja/hameita,
joista aikaisemmin kerroin etten oikein pidä =)
Mutta kun näyttää hyvältä niin näyttää hyvältä, oli mekon mitta sitten pitkä tai pätkä.

Ahdistava Palaveri!

Huomenna, siis tänään, jos tarkkoja ollaan, sillä kello on jo yli kaksi yöllä,
on todella veemäinen palaveri.



Onneksi en joudu palaveeraamaan kyseisen henkilön kanssa usein. Itseasiassa todella harvoin vain. Nyt on kuitenkin se aika vuodesta että tilanteita pitää pistää ajan tasalle ja käydä läpi mennyttä ja tulevaa. Jo pelkkä keskustelu kyseisen henkilön kanssa on hankalaa, sillä hänen tapansa tavallisessa kanssakäymisessä on hyvin hyökkäävä. Sen lisäksi hän "tietää kaikesta kaiken", eikä mielipiteitä yksinkertaisesti ole, sillä hänen mielipiteensä, anteeksi, siis absoluuttinen totuus on ainoa, joka maailmasta löytyy. Yritä nyt siinä saada rakentavaa ja tuottoisaa tulosta aikaiseksi, saati uudistuksen tuulia. Onneksi hän ei silti omaa todennäköisesti omasta harhaluulostaan huolimatta minkäänlaista aukrotiteettiä, joten tiedän että handlaan hommaan. Silti voin oikeasti nolona myöntää, että minua aikuista naista, vähän jopa pelottaa, jännittää ainakin. Huojentavaa ja mukavaa on se, etten mene yksin, vaan minulla on toinen henkilö mukana. Hän tietää fiilikseni. Hän on korvaamaton henkilö, joka pitää mm. monet paperiasiani kuosissa. Ei tarvitse ainakaan huolehtia huomenna siitä, että täytyisi vastata johonkin "En tiedä".

Äh, ei tämä niin iso juttu ole, ärsyttää vaan koko homma, kun tiedän jo etukäteen hänen tyylinsä. Miksi joillakin ihmisillä on perusluoneenpiirteessä negatiivisuus, ja tapa katsoa toisia alaspäin? Ja tämä kun yhdistetään siihen, ettei pienempiäkään käytöstapoja oikein löydy, ja ulosanti on melko tyly ja töksähtelevä, niin ei siinä ole kiva toisen olla. Noh, aamupäivästä se on jo ohi, ja sitten ei tarvitse taas hetkeen hänen kanssaan istua saman pöydän ääreen, emmekä näe muutenkaan juuri lainkaan.

Univelka on Veloista Pahin

Moi!

Tiedättekö, kirjoitin tämän viestin melkein valmiiksi eilen joskus päivällä, mutta sitten tuli yllätyspuhelinsoitto ja lähtö, laitoin tekstin talteen, ja postitan sen nyt. Asia on kuitenkin sama. En ole niin pitkään aikaan nukkunut kunnolla, etten enää osaa laskea taaksepäin koska olen nukkunut. Ei ainakaan kahteen viime yöhön. Paitsi tänään nukuin aamupäivällä pari tuntia. Olen ihan sekaisin laskuissa montako vuorokautta olen ollut hereillä. Olen ihan sekaisin muutenkin kaikessa. No alla se viesti, mitä olin eilen, vai apua, oliko se toissapäivänä kirjoittamassa. Hitto, pää ihan jäässä. Ja sit vielä pitää pystyy tekeen skarppeja päätöksiä, ja syöksyä paikasta toiseen. Itsepähän olen tieni valinnut. Kai.. No niin se viesti:

Univelkaa on kertynyt viime aikoina aivan tolkuttomat määrät. Tiedän että valitan tästä joka postissani, ja minun ei tulisi tehdä niin, vaan päinvastoin, havahtua ja tehdä asialle jotain. Lupaan jälleen että tämä on viimeinen kerta kun valitan asiasta. Vielä kerran: olen vain niin väsynyt. Eih, olen liian väsynyt edes naurahtamaan kömpelölle vitsin tyngälle.



Tuosta yltä muuten kiva DIY-unimaski idea matkaan!

Nytkin tulin blogiini ihan eri asioissa ja hieman innoissani jopa, mielessä on monen monta asiaa, mistä tahtoisin oikein tosissani kirjoittaa, haluaisin kertoa mielipiteeni asiasta jos toisesta, kertoa teille jotain. Sen lisäksi olen ihan oikeasti kuvannut kuin kuvannutkin kotona edes jotain pientä, pienen pientä, olkoot vaikka niin pieni kuin kynttilän liekki, mikä ei muuten milloinkaan olekaan pieni, vaan sitävastoin ehkä yksi suurimmista elementeistä koko kodissa. Meillä nimittäin kynttilän liekki ei ole tänä syksynä lepattanut tunnelman tuojaksi, vaan rakkaan muiston merkiksi hypnoottisen kauniina ja elävänä tulena, josta minä itse saan läsnäolon tuntua ja kosketusta häneen, jota en voi enää fyysisesti koskettaa. Asia joka murtaa minut pieniksi palasiksi lattialle joka päivä useammin kuin kerran...

...Ajatukseni katkesi. Minun ei pitänyt enää kirjoittaa mitään ylläolevasta asiasta. Minun piti pitää blogi ko. asiasta ja muista viime ajan tapahtumista vapaana paikkana, johon vain pärähtää milloin tahansa lätkäisemään nätin kuvan esiin, ilman että kukaan kysyy miten voin. Nyt lepää sormet näppäimellä, ja mietin poistanko kirjoittamani vai jätänkö.

.

.

.

Se saa jäädä, mutta yritän edelleen jatkossa pitää tämän keveänä paikkana,

paikkana johon oikean elämän murheet eivät ylety.

----

Olin kirjoittamassa siitä, että minulla todellakin on ollut tarkoituksenani päivittää blogiania,

ja minun on ollut tarkoitus tuoda blogilleni sielua omien kuvieni avuin.



Nyt, juuri tänään, siis jälleen, luovutin jo edes ajatuksesta että saisin omia kuvia kuntoon, saati alfabeettiä loogisessa järjestyksessä toisen perään, mutta ajattelin että heittäydyn sitten vallan keveälle mielelle, ja postailen monta "iisimpää" inspisfotoin varustettua kuvarikasta postausta toisen perään. Kuvatkin olivat jo valmiiksi haettuina. Mutta sitten alkoi silmät lurpsumaan kiinni, ja taitaa olla paras luovuttaa ja sulkea silmät toviksi jos toiseksi, ja ottaa nokoset. Voinkin sanoa jo nyt etukäteen, että lähitulevaisuudessa postini tulevat varmasti olemaan - jos mahdollista - niin entistä lyhyempiä tekstiosuudeltaan, ja lähinnä kuvapostauksia. Se on mukava hetki kun saa ladata omasta mielestä nättejä kuvia tiskiin, ja katsella niitä sitten. Nyt vaan tuntuu siltä että en jaksa satsata kuviin sitäkään vähää mitä aikaisemmin, joten siksipä ajattelinkin oikein etukäteen ilmoittaa, että blogini tulee takuuvarmasti käymään vähän hitaalla ja pyörimään informaatioköyhänä seuraavat ajat. Pöh, kumpa olisin saanut edes sen yhden kuvapostauksen aikaiseksi...

Päiväunia..
Unelmien kuvia!

Minäkin tästä siis hipsin Viggon kainaloon,
kun se tuossa jo aikaisemmin kuikuilikin niin söpösti ja hellyyttävästi kuin komea mies nyt vaan voi lämpimän peiton alta kurkistaa.

Edit! Vaan enpä hipsinytkään nokosille, vaan ryntäsin ihan muualle.

Tsemppiä kaikille kiireestä ja uupumuksesta kärsiville!

Yritetään silti pyörittää maailmaa positiivisella energialla, eikö?
Voimia myös kaikille sydämensä syystä tai toisesta särkeneelle!

Mitä Tapahtui Kun Jennifer Tapasi Vieraan Koiran

Suloinen nopea kuvapostaus.
Jennifer Aniston matkalla leffansa The Boynty kuvauksiin.
Matkalla vastaan köpsytteli onnellinen koira-parivaljakko, ja Jennifer sai taas uusia kavereita.





Ps. Tuo Jenniferin hame on ihanan värinen.

Kaunis, simppeli ja tyylikäs asukokonaisuus muutenkin. Naisellinen. Tykkään.

Olen valtavirran mukana ihastunut niin kovasti harmaaseen ja juuri "siihen oikeaan ruskean sävyyn".

Nämä ovat muuten myös värejä, jotka luulin keksineeni muotiin ihan itse.

Hih, kirjoitin aiheesta joskus aikaisemminkin blogissani.. siitä miten sitä joskus kuvittelee keksineensä jonkun trendin iiiihan itse.

Pps. Ihan höpsö postaus!

Minulla on listalla "miljoona" asiaa, joista on ollut aikomus kirjoittaa jo aikoja sitten,

mutta aina se tuppaa jäämään tämmöisiin nopeisiin kuvapostauksiin.