I am no Martha Stewart... Okei, mä en osaa tehdä ruokaa, mies ei osaa tehdä ruokaa. Myönnetään. Antakaa sapiskaa. Tämä nyt vaan sattuu olemaan aihe, josta kumpikaan ei ole kiinnostunut lainkaan, ja mä olen vannonut usean epäonnistumisen ja palohälyttimen piipittämisen jälkeen, etten enää milloinkaan astu keittiöön muuta kuin ruokkimaan lemmikit.
Me ollaankin tunnettuja siitä, että me ängetään aina kaikkien luo syömään, meitä kutsutaan tosin usein syömään - aina ei kato tarvi mennä kuokkimaan, ja sen lisäksi, kyllä, nyt tulee noloin paljastus: mä pyydän joskus yhtä mun ystävää tekemään meille ruokaa, ja sit se tekee satsit pariakin eri ruokaa, ja sen verran et saadaan vaikka pakkaseenkin, ja hän siis kokkailee meille joskus ihan pyytämättäkin.
Mä tiedän mitä te ajattelette. Tottakai mä häpeän tätä. Jos perheeseen joskus lapsia tulee niin missään nimessä en halua näyttää heille tämänkaltaista mallia, vaan viimeistään viimeisen 9 lapsettoman kuukauden aikana aion osallistua kaikille mahdollisille kokkikurseille for dummies - mies kanssa.
Tiedätte nyt taustat, joten ymmärtänette miten mahdottoman ylpeä itsestäni olin, kun loihdin kuulkaa ihan yksinäni - ja omasta päästäni koko reseptin - miehelle tämmöisen välipalan. Rasvatonta viiliä, hedelmämysliä, ja päärynän paloja. Paloittelin nekin itse. Ja korostan: koooooko resepti omasta päästä! Ja on kuulkaa komeesti koottu safka. Lisäsin lopuksi niitä päärynän paloja tuohon niin paljon että ne oli hieman yli lasin reunan. Näytti paremmalta niin. Mutta oli ilmeisesti vähän hankalampi syödä niin kukkuraista annosta.
Here you are:
Ihan tosissaan, niin mä vähän innostuin tästä, kun en tosiaan osaa edes riisiä keittää, luen kyllä aina tunnollisesti ohjeet, mutta ei vaan ole mun laji, poltan pakastepullatkin, mutta ajattelinkin nyt ruveta kokeilemaan lähestymään uudestaan tuota pahaa, pahaa keittiötä tämmöiset pienet ja keveät suhteellisen terveelliset (onhan tossa myslissä kaloreita ja sokeria, mutta on siinä sitä kuituakin sitten) pienet välipalat mielessä. Milläs tuossakin muuten sais tuon viilin ja myslin rajan pysymään selkeämpänä? Rupesivat niin nopeasti sekottumaan, ja viili valumaan myslin sekaan, että täytyi vaan turvautua ajattelemaan mummun tuttua sanontaa siitä jos lätty menee vähän myttyyn, "Noh, mahassa ne menee kaikki sekaisin, mansikkahillot ja lätyt, joten ei kai yks vähän rumempi lätty haittaa," ja tarjoilla välipala ylpeänä tuollaisenaan.
Me ollaankin tunnettuja siitä, että me ängetään aina kaikkien luo syömään, meitä kutsutaan tosin usein syömään - aina ei kato tarvi mennä kuokkimaan, ja sen lisäksi, kyllä, nyt tulee noloin paljastus: mä pyydän joskus yhtä mun ystävää tekemään meille ruokaa, ja sit se tekee satsit pariakin eri ruokaa, ja sen verran et saadaan vaikka pakkaseenkin, ja hän siis kokkailee meille joskus ihan pyytämättäkin.
Mä tiedän mitä te ajattelette. Tottakai mä häpeän tätä. Jos perheeseen joskus lapsia tulee niin missään nimessä en halua näyttää heille tämänkaltaista mallia, vaan viimeistään viimeisen 9 lapsettoman kuukauden aikana aion osallistua kaikille mahdollisille kokkikurseille for dummies - mies kanssa.
Tiedätte nyt taustat, joten ymmärtänette miten mahdottoman ylpeä itsestäni olin, kun loihdin kuulkaa ihan yksinäni - ja omasta päästäni koko reseptin - miehelle tämmöisen välipalan. Rasvatonta viiliä, hedelmämysliä, ja päärynän paloja. Paloittelin nekin itse. Ja korostan: koooooko resepti omasta päästä! Ja on kuulkaa komeesti koottu safka. Lisäsin lopuksi niitä päärynän paloja tuohon niin paljon että ne oli hieman yli lasin reunan. Näytti paremmalta niin. Mutta oli ilmeisesti vähän hankalampi syödä niin kukkuraista annosta.
Here you are:
Ihan tosissaan, niin mä vähän innostuin tästä, kun en tosiaan osaa edes riisiä keittää, luen kyllä aina tunnollisesti ohjeet, mutta ei vaan ole mun laji, poltan pakastepullatkin, mutta ajattelinkin nyt ruveta kokeilemaan lähestymään uudestaan tuota pahaa, pahaa keittiötä tämmöiset pienet ja keveät suhteellisen terveelliset (onhan tossa myslissä kaloreita ja sokeria, mutta on siinä sitä kuituakin sitten) pienet välipalat mielessä. Milläs tuossakin muuten sais tuon viilin ja myslin rajan pysymään selkeämpänä? Rupesivat niin nopeasti sekottumaan, ja viili valumaan myslin sekaan, että täytyi vaan turvautua ajattelemaan mummun tuttua sanontaa siitä jos lätty menee vähän myttyyn, "Noh, mahassa ne menee kaikki sekaisin, mansikkahillot ja lätyt, joten ei kai yks vähän rumempi lätty haittaa," ja tarjoilla välipala ylpeänä tuollaisenaan.
Ai herranjumala, tuli justiin mieleen että mähän pyysin Bellagioltakin banaanileivän reseptiä.
Mulla on välillä vähän utopistiset käsitykset omista kyvyistäni, ja ote reaaliteeteistä häviää.
Mut odottaa vaan, täältä rupee kohta tuleen niin tykkejä safkoja ja annokset on kasattu kuin Sara La Fountain (kuvissa) olisi ne itse tehnyt ne konsanaan. Sara, joka muuten heittämällä on yksi Suomen kauneimmista naisista. Hieno ammatti ja niin mukava ja hyväsydäminen nainen.
Mitä se Sara täälläkin tekee? Näyttää kanttarelleille. Vieläköhän niitä saa metsästä..
Oikein hyvälle näyttää, joo, menee kyllä mun kokkauslistalle, samoin toi viereisen kuvan hedelmäsalaatti. Joo, kokkauslistalle vaan.
Tsekkaa muuten Saran kotisivut!
Oikein hyvälle näyttää, joo, menee kyllä mun kokkauslistalle, samoin toi viereisen kuvan hedelmäsalaatti. Joo, kokkauslistalle vaan.
Tsekkaa muuten Saran kotisivut!
Saat takuuvarmasti inspiraatiota vähintään kattaukseen.
Itse pidän kovasti Marokko- ja Barokkiastiastoista.
Kuten mainitsinkin pidän Saraa kovin kauniina, ja Sara La Fountain kuuluukin ehdottomasti mun tuonne tämän blogin Beauty-Icons'ien joukkoon, joten tulipahan sen takia esiteltyä häntä kuvien kera tässä viestissä paremminkin. Upea luusto, täydellinen hymy, joka yltää aidosti silmiin, paksut hiukset ja just oikein kaartuvat kulmakarvat. Siis kyllä mä tässä voin luetella kaikki mitä ihmisen kehosta löytyy neniä ja korvia myöten. Tällä naisella kaikki on täydellistä!
Hyvä Sara, Vau! =)
2 kommenttia:
Ihana postaus! Kyllä sä vielä kokkaamaan opit! :)
Maria, mulla tuli ihan hauskan lohdullinen olo kun luin viestisi. Sellainen, että hitto vie, kyllä mä tosiaan vielä joskus onnistun. Kiitos ihanasta kommentista!
Lähetä kommentti