Ensimmäinen Päivän Asu + Kemut

Moikka!

Päätin tosiaan sitten viikonloppuna täälläkin asian pohtimisen lähteä mukaan juhlahumuun. Viimeisetkin ajatukset siitä, että ehkä mua sittenkin väsyttää, tai en mä kyllä jaksakaan lähteä, katosivat kun yksi illan tärkeimmistä vieraista soitti, ja sanoi heti moin jälkeen: "No moneltako mennään?"

En ole tänä vuonna ollut yksissäkään pikkujouluissa, enkä missään kekkereillä moneen kuukauteen, koska syksy oli/on edelleen raskas, ja ei ole yksinkertaisesti kiinnostanut. Nyt oli kuitenkin niin spesiaalit zembalot tiedossa, ja ennenkaikkea tiesin että siellä olisi koolla mukavaa porukkaa, ystäviä joiden seuraa olen kaivannut, joten en oikeastaan edes ymmärrä, miksi alunperin en meinannut lähteä. Mitä voisin sanoa.. bileet olivat omaa luokkaansa, todella tyylikkäät. Ei mitään äärimmäisen fiiniä pikkumusta-meininkiä viinilasi kätösissä, vaan nyt juhlittiin rock-henkisesti, ja "karnevaalit" viihdyttivät juhlaväkeä pitkin iltaa.



Heh, huomaan että kirjoitan kuin ala-astelainen: sitten söin kakkua. Se oli hyvää. Me olimme tosi iloisia. Okei, kirjoitus siis tökkii tänään big time, laitetaan siis kuvaa. Kokosin aika supertarkan kopion sen illan asustani, ja yritin änkeä sekaan myös vähän illan fiilistä. Tuli hieman sekava lopputulos, mutta tässä se nyt on:



Nyt tuntuu että huijasin teitä hieman, kun otsikoin tekstini päivän asuksi, enkä julkaissutkaan minusta otettua kuvaa. No, yllä kuitenkin ovat vaatteet, jotka päälläni olivat, ja jos nyt ei aivan prikuulleen samat, niin ainakin justiinsa vastaavat. Kelloa lukuunottamatta. Oma kelloni on nimittäin minusta hienompi kuin tuo kollaasiin läimäisemäni kello. Kelloni on iso kulmikas miesten kello.

En muuten olisi ikinä kuuna päivänä kuvitellut että teen koskaan minkäälaista päivän asu-postausta, sillä jostain syystä päivän asuja esittelevät blogit muutamia ihania, joissa vierailen ja joita moikkailen, ja joiden kanssa olen "kaverustunut", lukuunottamatta herättävät minussa jostain syystä hieman negatiivisia fiiliksiä, ja nostavat välillä jopa niskavillat pystyyn. Olen sen ennenkin maininnut. Olen tosin varmasti vain osunut minulle vääriin blogeihin, sellaisiin jotka eivät vain sisällöltään anna juuri minulle mitään, mutta ihastuttavat valtaväkeä runsain määrin. Väärinkäsitysten välttämiseksi on vielä korostettava, että blogit, joissa päivän asuja esitellään, ja joista pidän, ovat kyllä sitten koukuttaneet minut sitäkin pahemmin. Tiedätte kyllä keitä olette. En minä huvikseni teidän blogissa käy =) Olen ihastuksesta soikeana teihin, tyyleihinne, valokuviinne jne =)

Jossain vaiheessa iltaa huomasin etten ollut hetkeen surrut. Kauhistuin, ja minulle tuli järjettömän huono omatunto, mutta hetken päästä huomasin taas että oli vierähtänyt tunti jos toinenkin, eikä asia ollut painanut mieltäni, vaan olin oikeasti keskittynyt juttelemaan ystävien kanssa, nauramaan ja pitämään hauskaa. Tämä taisi olla ensimmäinen päivä aikoihin kun tunsin aitoa iloa edes hetkittäin ilman että samaanaikaan sisällä painaa tuska voimakkaammin päälle. Eihän se kipu mihinkään ole kadonnut, eikä sen varmasti pidäkään kadota. Luulen sen vaan muuttavan muotoaan ajan kanssa, ja se että koin ensimmäisiä vilpittömiä ilon hetkiä oli lohdullista, vaikka se aiheuttikin hirvittävän huonon omantunnon.



Käyn itseasiassa aika harvoin ulkona. Alkoholiakin juon todella harvoin. En milloinkaan nauti iltasiideriä, saunakaljaa, viiniä ruuan kanssa etc. En vain välitä siitä. Olen kyllä nuorempana hoitanut osuuteni bilettämisestä todenteolla kuntoon, heh. Näinä päivinä olen helposti esimerkiksi vaikka mökkijuhannuksen selvinpäin, vaikka ympäriltä tyhjenisi tiuhaan tahtiin olutkorit ja kuohuviinipullot. Ei mikään ongelma mulle. Monet kotikemutkin olen myös selvinpäin. Ei siihen oikeastaan ole edes mitään syytä. En vaan välitä aina juoda. Hauskaa on ilmankin. MUTTA, tässä on iso mutta, jaiks! Nimittäin silloin kun sitten juon, niin ei se kyllä ihan kahteen drinkkiin jää... Eh, ei. Silloin tulee juhlittua reippaasti, ja hyvä jos seuraavana iltapäivänäkään olen vielä kotiin tullut. En todellakaan ikinä sammu mihinkään, oksentele ympäriinsä tai muuta vastaavaa, apua, älkää ymmärtäkö väärin. Silloin vain juhlitaan reilummin, enemmän ja pidempään.

Erilaisia ystäviä ja ystäväpiirejä minulta löytyy useita - asia josta olen niin vilpittömän kiitollinen ja mitä arvostan paljon - mutta usein se porukka, jonka kanssa useimmiten päädyn kuppilaan koostuu pääsääntöisesti miespuolisista ystävistäni. Muusikonrentuista =) Ei vaan, ihania ihmisiä, suurin osa tosiaan muusikoita, tai muuten alaan jotenkin liitoksissa olevia henkilöitä, joista osaan tutustuin kymmenisen vuotta sitten työn merkeissä alunperin. Vuosien varrella on tapahtunut paljon meille kaikille, niin ihmissuhderintamalla kuin muutenkin, ehkä on ollut jotain keskinäistäkin suhdetta, mutta ystävyys on aina säilynyt. Emme välttämättä tee aina viisaimpia päätöksiämme lyödessämme päämme yhteen, mutta we sure have fun. Olen iloinen ystävistäni! Eikä se ole pelkkää liköörittelyä tässäkään porukassa, ei tietenkään. Monet ovat niin kiireisiä, että vierähtää helposti kuukausiakin ettemme tapaa lainkaan, joten ilta menee kyllä liki aina jossain vaiheessa enemmän tai vähemmän henkilökohtaisiin kuulumisiin ja pelkkään keskusteluun. Nuorempana jaksettiin riekkua enemmän. Nykyään meidät löytää helposti kapakan perimmäisestä nurkasta. Aikansa kutakin, eikö vain.

Oli miten oli, joskus on kuitenkin päästää vapaalle, ja tuo ilta oli yksi niistä.

Hyvä että tein sen.

Ps. Ihanat kommenttinne ovat mielessäni, ja vastaan niihin seuraavalla kerralla.

Lämmin kiitos niistä.