lauantai 5. syyskuuta 2009

Kipeänä Olo Kyllästyttää Big Time

Huoh...
En haluaisi valittaa turhasta, mutta nyt sanon että kipeänä olo kyllästyttää. Olen ollut vuodepotilaana jo jonkin aikaa. Onneksi olen jo kotona toipumassa, enkä enää sairaalassa, mutta en saa silti liiemmin liikkua, ja olo on sen verran hatara että kun päätään nostaa, niin huippaa. Sairastamistani en halua sen enempää käydä läpi, kunhan halusin sanoa, että harmittaa tämä sängyssä loikoilu. Yhtäkkiä olen näkevinäni joka puolella asioita, jotka "ihan ehdottomasti järjestäisin/fiksaisin heti, jos vaan pystyisin", vaikka ne ovat asioita jotka ovat saattaneet roikkua tekemättömien listalla parikin vuotta. Tympeää. Vuorokausirytmikin on aivan sekaisin, koska nukun silloin kun nukuttaa, ja päivisin tulee nukuttua paljon. Pöh, en halua valittaa enemmän. Positiivinen asia tässä on se, että minulla on aikaa bloggaamiseen ja muiden blogien tutkimiseen, niin ja uusien herkkujen bongaamiseen.


Photobucket

Inhoan ihmisiä jotka kilpailevat siitä kuka on sairain. Tunnistatko tyypin? Joillakin ihmisillä on tapa jollain oudolla tavalla kehua sairauksillaan ja listata niitä pitkäksi listaksi ja luetella muille. En oikein tiedä mistä tämä käyttäytymismalli johtuu...? Huomionhakuisuudesta, huonosta itseluottamuksesta, siitä, että "kyllä MINÄ tiedän mitä on kun on raskasta" jne.? Kai kaikista sairain on sitten ehdottomasti kokenut kovia, ja tietää ja ymmärtää elämästä ehdottomasti paremmin kuin muut, ja hänellä on syvällisempi kosketus koko elämään. Itse olen erimieltä. Nyt täytyy ehdottamasti muistaa, että en missään nimessä pilkkaa jotain sairautta sairastavaa ihmistä, en herranjumala missään nimessä! Kirjoitan ihan eri asiasta. Kirjoitan siitä, miten "No eihän tuo sun leikkaus ollut yhtään mitään, mut on leikattu viis kertaa ja henki on meinannut lähteä kaksi kertaa", kun todellisuudessa operaatiot ovat olleet äärimmäisen pieniä ja hengenlähdöstä nyt tietoakaan. Kaikki on tietenkin myös suhteellista. Se mikä toiselle on suurta ja pelottavaa, saattaa jopa hieman huvittaa, ärsyttääkin toista. Etenkin sairaalassa ollessaan sitä huomaa, miten ihmiset kilpailevat siellä keskenään kuka on sairain. Outo juttu, kertakaikkiaan. Ja kipsin jos saa käteensä, niin sitä muka harmitellaan, mutta oikeasti siitä ollaan aika ylpeitä ja esitellään mielellään. Ja keppien avulla kävely on makee juttu, etenkin nuorison keskuudessa. Ehkä sairastaminen näissä tapauksissa on jonkinlaista huomionhakuisuutta, ja sitä että halutaan antaa itsestään äärimmäisen rohkea ja elämää positiivisesti katsovan ihmisen kuva, vaikka "terveyttä onkin koeteltu extra-rankalla kädellä". Toivon todella hartaasti, että kukaan ei provosoitunut tekstistäni, eikä ymmärtänyt sitä tarkoituksella väärin. Jos ymmärsit sen vahingossa väärin, korjaan enemmän kuin mielelläni väärän käsityksen. Ymmärrän, että joku joka juuri tällä hetkellä on vaikka keppien avulla kävelevä, ja tilanteesta tosissaan kärsivä, loukkaantunui, ja ajattelee, että "en minä täällä ainakaan mitään leuhki, haluan näistä vaan eroon". Haluan siis vielä kerran muistuttaa, että puhuin vain yhdestä käyttäytymistyylistä, johon olen törmännyt. Tässä tekstissä ei missään nimessä ollut tarkoitus arvostelle sairaita ihmisiä yleisesti, NO WAY, kirjoitin vaan ja ainoastaan yhdestä ihmistyypistä joka ylpeilee sairaudellaan.

Hyvää Yötä ja Tervettä Huomenta Kaikille Kollektiivisesti =)

Edit. Voi että, nyt pelottaa, että saan lokaa niskaani, koska huomaan itsekin että en kertakaikkiaan saanut muotoiltua asiaani niinkuin sen tarkoitin. Osa sanavalinnoistakin on kehnoja, enkä keksi parempia tilalle. Netti pursuaa tahallaan asioiden väärin ymmärtäjia, jotka odottavat koska saavat napata seuraavaksi jostain lauseenpuolikaasta kiinni ja alkaa vääntämisen ja opettamisen ja "sivistämisen", ja toivon todella että en houkutellut ketään sellaista tänne provoamaan. Mutta kuten sanoin, jos ymmärsit heikon ulosantini takia viestini väärin, kirjoita minulla palaute ja korjaan sen enemmän kuin mielelläni. En missään nimessä vähätte ketään, enkä halua kenellekään pahaa mieltä.
Bloginihan on hyvän mielen blogi =)

Ei kommentteja:

Related Posts with Thumbnails