tiistai 26. tammikuuta 2010

Minun Kansallispuku ;-)

Ihailen esimerkiksi Secret Wardrobe - blogin Korundia, joka käyttää todella paljon eri vaatteita. Hän pukeutuu aina tarkan tyylikkäästi ja varmasti, eikä häntä liki koskaan näe samat vaatteet päällä. Aina jotain uutta, tai uusin tavoin päälle puettuna. Minusta on ihanaa, miten monipuolisesti hän käyttää vaatteitaan, ja pukeutumisessa on tasaisesta tyylistä huolimatta, tai ehkä juuri siksi, aina joku uusi raikas tuulahdus.

Minä olen täysin vastakohta hänelle. Itse nimittäin olen sellainen, että toki joo, vaatehuoneeni kyllä pursuaa vaatteista, mutta olen sellainen että ihastun aina johonkin tiettyyn vaatteeseen, ja käytän sitä sitten jatkuvasti, pääääivästä toiseen. Näitä vaatteita kutsunkin kansallispuvuiksi =) Viime aikoina kansallispukunani on toiminut tämä HenkkaMaukan harmaa neuleliivi. Alla käytän tavallista valkoista paitaa. Pitkähihaista, toppia tai t-paitahihaista paikasta riippuen.

Photobucket

Huivi kuuluu myös vakioasusteekseni. Tällä kertaa kuvasin jo kauan sitten parhaat päivänsä nähneen valkoisen hapsuhuivin, jossa on pieniä ohuita hopeisia lankoja tekemässä ruutu- sekä raitakuvioita huiviin. Sopii siksi minusta hyvin tuon harmaan neuleen kanssa. Palmikkokuvio neuleessa tekee vaatteesta jotenkin lämpöisen suloisen.

Photobucket Photobucket

Ainut huono puoli tämän hetken kansallispuvussani on se, että se on hieman liian iso. Niinkuin näette liivi levenee alaspäin, ja vaikka omani on kokoa XS, ja tämän kaltaisen vaatteen ei toki kuulukaan olla kireä, on tämä hieman liian lortto (jos sallitte minun käyttää tuota sanaa kuvailemaan vaatteen hitusen liian suurta kokoa =D).

Huivin lisäksi käytän liki poikkeuksetta aina suuria koruja, etenkin korvakoruja. Esimerkiksi tämmöisen harmaa/valkoisen + vaaleat farkut yhdistelmän kanssa käytän mieluusti turkooseja korvakoruja, ja pitkää hopeaa medaljonkia. Harmi että korut jäi kuvaamatta.

Tämä on huono tapa - jämähtää käyttämään aina samaa vaatetta.
Onko sinulla kansallispukuja?

11 kommenttia:

Anttis kirjoitti...

Jeps..sama vika. Yleensä ihastuu pariin vaatteeseen ja ne sitten nähdäänkin miltei aina päällä.

E kirjoitti...

Sama probleema minullakin. Kumma, että niitä vaatteita pitää hamstrata niin paljon, vaikka loppujen lopuksi vain murto-osa pääsee aktiivikäyttöön. Hyvin monet vaatekappaleet jäävät myös täysin käyttämättä. Haluaisin oppia pukeutumaan monipuolisemmin.

Elisabeth kirjoitti...

Ihana blogi sinullakin!
Ja Jennifer Aniston. Olen ihaillut naisen tyyliä ja hiuksia jo monta vuotta :)

Ja tähän postaukseen liittyen, mulla on vaatekaappi täynnä erilaisia vaatteita, joita vaihtelen fiiliksen mukaan. Välillä pukeudun siistiin kauluspaitaan ja farkkuihin ja toisinaan viihdyn legginsseissä ja tunikassa. Mutta korvissani on lähes aina helmet ja muualla hopeakoruja :)

Anonyymi kirjoitti...

"Noh, olin hyvin nuori ja varmasti aina humalassa, vähintään punaviinilasi, ehkä pullo, kädessä."

ilmeisesti exäsi jätti sinut ja olet siitä yhä katkera
säälittävää luettavaa että humalassa kenen tahansa seura kelpasi siulle!

Linnea kirjoitti...

Anttis: Tiesin etten ole ainoa =D Taitaa olla aika yleinen "ongelma". Käyn oikeasti joissain blogeissa ihan vain sen takia, että inspiroituisin juuri pukeutumaan - tai enemmänkin käyttämään enemmän vaatteitani, ja pyristelemään irti tuosta tylsästä tavasta.

Missy E: Samaahan se ihmettelen itsekin. "Tämä vaate on vielä saatava.." ... "Jos tämän vielä..." ... "Tätä tulen käyttämäään takuuvarmasti" etc. Ja lopputuloksena se että kaapissa roikkuu vaatteita hintalappuineen ties miten pitkään. Haluan ihan oikeasti tästä tavastani eroon! Joko shoppailua täytyy rajoittaa, tai sitten on vain opittava pukeutumaan monipuolisemmin. Kuitenkin aina itsekin ilahdun kun löydän kaapista jotain mitä en ole käyttänyt ja minkä olemassaolon olen jo unohtanut, miksi en sitten tekisi sinne niitä löytöretkiä useammin.. =)

elizabeth: Hih, taas yksi Jennifer Anistonin ihailija ilmoittautuu joukkoon. Joo, hänen pukeutumistyylinsä vaan kolahtaa. Jotenkin niin ihanan rento, mutta aina näyttää hyvältä. Ihana nainen. Itse en osaa muuten helmiä oikein käyttää koruina, vaikka pidänkin helmiä todella kauniina. Siinä olemme samanlaisia että minäkin käytän hopeakoruja, tai valkokultaisia. Jennifer käyttää muuten keltakultaa ;-) Tosi kiva kun piipahdit!

Anonyymi: Juu, näin on.

Camilla kirjoitti...

Hyvällä sanalla kuvailit löysää vaatekappaletta. Takuuvarmat naurut sain! ;)

Työvaatteistani puhuttaessa ei ole muuta kuin nuo kansallispuvut, eli samat asut viikosta toiseen. Kauluspaita saattaa liivin alla vaihtua, tai huivi kaulassa. =D

Arkena vaihdan suorat housut farkkuihin ja lepakkohihaiseen paitaan. Vaatteita kyllä löytyy, mutta olen surkea yhdistelemään mitään, enkä lähtisi kotoa koskaan ulos, jos päätyisin jokaista yhdistelmää miettimään. Siksi onkin helppo ottaa jotain tuttua ja turvallista. ;)

Anonyymi kirjoitti...

jaa...mä voisin ottaa myös tuon harmaan neuleliivin vakikäyttöön:)

Mulla on myös samat kledjut päällä aika useasti..tällä hetkellä suosikkina inwearin musta kietaisumekko, kun s epitää pestä niin tulee ihan sellainen olo että hei, eihän mulla oo mitään päälle pantavaa!!!ja kaapist löytyy kyllä rytky jos toinen..kiva että löytyy muitakin:)))))

heini kirjoitti...

Laita itsestäsi kuva tänne! Jos et halua näyttää naamasi, niin kasvoitta:--)

Linnea kirjoitti...

RagDoll: Hihih, kiva että sana lortto sai hyväksynnän tässä yhteydessä käytettäessä. Mutta eikös se vaan kuvailekin aika näppärästi liian suurta vaatetta =) Hei, taidan olla vähän samanlainen kuin sinä. Minäkään en nimittäin pääsisi varmaan ikinä pirtistä pihalle jos hioisin loppuun asti asukokonaisuutta. Tässä on kyllä pieni ristiriita. Toisinaan nimittäin suunnittelen hyvin ajoissa asuni kynsilakasta, luomivärin sävystä ja koruista kenkiin ja itse pukuun, mutta yleensä menee niinpäin että jos rupean hirvesti miettimään mikä mätsäis minkäkin kanssa, niin silloin ei ainakaan tule mitään. Jolloin käynkin hakemassa valkoisen paidan ja vaaleat farkut ja vedän ne päälle - tiedän että niissä olen aina tyytyväinen =)

white lily: Ohoi, kaltaiseni kansallispukujen paniikkipyykkäri =D Nauratti oikein kun luin viestiäsi, kun toisinaan olen itse tosiaan ihan paniikissa jos tietyt valkoiset housut ovat pesussa. Ja minulla on täsmälleen näitä samoja valkoisia housuja vähintään viidet ainakin. Kuulostaa ehkä jonkun korvaan vähän hölmölle, mutta kun ne housut ovat todellakin yksi kansallispukuni, niin pitäis aina olla saatavilla ;) Mutta tämänkin asian suhteen seuraa ryhdistysliike! Aion todellakin ruveta käyttämään vaatteitani monipuolisemmin. Aion ainakin yrittää. Tosi kiva muuten kun piipahdit!

Moikka Heini! Mutta eihän siinä olisi mitään mielenkiintoista jos laittaisin kuvan itsestäni, mutta rajaisin kasvot pois, vai? Kiitos mielenkiinnosta, mutta omakuvaa ei ainakaan toistaiseksi ole tulossa. Vaikka on täällä blogissa kyllä muutama kuva musta.. lähinnä vain mun käsistä tosin, hih. Mutta mua jäi kovasti kiinnostamaan miksi Heini olisit tykännyt nähdä kuvani, etenkin kun olis kelvannut ilman kasvojakin? Pitäisikö kertoa stategiset mitat ja kuvailla vaikka hiuksiani ja pukeutumistyyliäni, jos se ajaisi saman asian hih.

FriiduHelsinki kirjoitti...

Sama täällä että kyllä vaatekaappi on täynnä mutta joskus joskus sitä haluaa pistää ne mukavat farkut ja t-paidan villatakin :). Ihanan kuvarikas blogi sinulla.

Linnea kirjoitti...

Veerushka: Tiedätkö, on todella kiva saada palautetta siitä että blogini kuvarikkaus on ihanaa, sillä usein murehdin sitä mitenköhän hitaimmilla linjoilla kulkevat tuskastuvat kuvien latautuessa. Itsellä kuvat on auki samantien kun avaan sivun, netin nopeus on mulle tärkee juttu. Olen pahoitellut monta kertaa, ja pahoittelen edelleen hitaimmilla yhteyksillä liikkuville kuvamäärää, mutta näillä tullaan menemään jatkossakin. I like pics =) Kiitos siis sulle Veerushka todella paljon kommentista, se oli äärimmäisen mukava kuulla!!

Related Posts with Thumbnails