Viimeaikoina blogi on jälleen etsinyt hieman paikkaansa... Se on jäänyt telakalle, kun en ole tiennyt mitä tehdä. Jatkaako salasanan ja todella pienen ryhmän kanssa intiimimmin, vai jatkaako pinnallisella linjalla kuten ennenkin. Syksyn mittaan elämän myllertäessä blogi vaan muuttui hieman henkilökohtaisemmaksi. Elämä muuttui, ja se muuttuu edelleen, paljon. Roikun jossain välitilassa tällä hetkellä, enkä pidä siitä. Sen tiedän että kirjoittaminen on minulle itseni lääkitsemistä. Päiväkirjaa en osaa pitää, poltan ne sitäpaitsi aina parin kuukauden yrityksen jälkeen, kun en kestä myöhemmin luea rehellistä tekstiä tunteistani, jossa en ole editoinnut itseäni. Blogi saa siis olla mitä on. Sitä miltä tuntuu - itsensä editoinnin kera kuitenkin, sillä tämä on vielä kaikenlisäksi julkista.
Tänään tuntuu siltä, että haluan kertoa eräästä fantastisesta, nuoresta naisesta joka sai minut itkemään.
Tästä on jo aikaa. Olin baarissa ystävieni kanssa. Oli jonkun juhlapäivä. Menin käymään naistenvessassa. Toiletissa samaan aikaan oli minua selkeästi nuorempi tyttö. Huuhtoessani käsiäni ja laittaessani huulikiiltoa, huomasin väenpaljouden joukosta välittömästi sivusilmälläni juuri hänen katseensa. Huomasin miten hän katselee minua ja miettii juuri olisiko tarpeeksi rohkea tullakseen luokseni. Luojan kiitos hän oli.. tarpeeksi rohkea siis. Alkuun ajattelin tuttuun tapaan, että here we go again... Koska kuten arvasin, oikeastaan tiesin, lähti tämä tyttö lähestymään minua. Alkusanat oli samat kuin aina: "Anteeksi että mä häiritsen, mutta...", "Mun oli vaan pakko tulla sanomaan sulle että..", "Ei oo tarkoitus häiritä, mutta...", "Tää on varmaan sun mielestä ärsyttävää..." jne. Mutta se ei ollut - ärsyttävää. Ei todellakaan! Tämä tyttö oli jotain erilaista.
Olin jo valmiina "normaali-tervehdys ja muutama-sananvaihto-tuokioon", kun huomasin että tyttö on itkun partaalla. Kysyin mikä on hätänä ja samantien kyyneleet lähti valumaan kuin vesiputoukset hänen poskilleen, ja hän alkoi puhumisen. Hän oli muistaakseni 22-vuotias. Hän puhui, puhui, puhui ja puhui. Kysyi kohteliaasti ja nöyrästi välillä, joko hän häiritsee, anteeksi että hän pilaa iltani ja jaksanko vielä kuunnella. Jaksoin. Eikä hän todellakaan pilannut iltaani. Tällä kertaa todellakin jaksoin kuunnella, ennemminkin itseasiassa halusin. Ystäväni tulivat välillä etsimään minua vessasta, ja kun näkivät minut keskustelussa jonkun tuntemattoman henkilön kanssa, heittäytyivät he tuttuun "rooliin" keskeyttämään keskustelu, jotta pääsen sanomaan, "Okei, kiitos tosi paljon, tsemppiä ja moikka" niin nopeasti kuin vain mahdollista. Tällä kertaa en kuitenkaan halunnut että meitä keskeytetään. Tyttö nolostui kun ystäväni tulivat ripotellen paikalle. Änkivät sinne ravintolan toilettiin kaikki vuorotellen, välillä muutama kerralla, ja kysyivät mitä hemmettiä teen vessassa jo monettako tuntia. Sielläkö aion juhlia vai? Tyttö pyysi jälleen anteeksi, ystäviltänikin, ja toistin taas, ettei mitään anteeksipyydettävää ole, ja itseasiassa haluan esitellä hänet ystävilleni.
Elämä oli pistänyt tämän tytön koville, ja hänellä oli suuri menetys takana. Hän oli hirveän nuorena joutunut näkemään elämän raadollista puolta. Ihailin häntä koko sen ajan, kun hän kertoi mitä kaikkea oli tapahtunut, ja miten hän oli selvinnyt hirvittävän surullisista asioista. Miten hän oli kyennyt hoitamaan esimerkiksi tilanteen vaativia käytännön asioita yksitellen ne läpi käyden. Aloin hyvin nopeasti ymmärtämään, miksi hän nähdessään minut, oli tuntenut jotain sellaista, että halusi tulla kertomaan minulle oman tarinansa. On hassua, että koko sen ajan, jonka hän käytti toivottaen minulle onnellista elämää, ja jankkasi miten ihailee minua, totuus on, että minä ihailin häntä enemmän. Todellakin! Niin aito ihminen! Niin kaunis sekoitus herkkyyttä ja vahvuutta. Vuosien varrella minusta on tullut tietynlainen expertti siinä, mitä ihmiset sinusta tahtovat, kun he ventovieraana lähtevät lähestymään sinua, ja tämä tyttö halusi vaan purkaa sydäntään. Hän tarvitsi tuon hetken! Asiat olivat olleet liian suuria, että omat kaverit olisivat ymmärtäneet, ja perhettä ei enää ollut. Kun hän näki sattumalta minut, näki hän minussa jotain mikä sai hänet ajattelemaan että ehkä minä ymmärtäisin. Ja minä ymmärsin. Ymmärsin sen miten kaunis sielu tällä nuorella naisella on.
Vietimme siellä baarin vessassa varmaan kolmisen tuntia. Lopulta päätimme siirtyä takaisin baarin puolelle, kun joku ystävistä kävi hakemassa minua sieltä pois noin sadatta kertaa. Toin tytön hänestä kiinni pitäen vessasta pois, ja osoitin pöytärykäelmää, jossa ystäväni istuivat. Kutsuin hänet istumaan kanssamme, johon sain vastaukseksi todella jännittyneen, innostuneen ja häkeltyneen katseen. Talutin - ei siksi että tyttö olisi ollut humalassa, vaan siksi koska hän oli oli niin overwhelmed niin voimakkaasta tunteidensa purkamisesta/purkautumisesta - ystäväni (tämä ystäväni muuten tirautti myös kyyneleet jossain vaiheessa, kun vietti hetken siellä vessassa kanssamme) kanssa hänet pöytämme luo, ja esittelin hänet niille, jotka istuivat lähimpänä ja kuulivat jotain. Hän oli niin kaunis ihminen, ja osa ystävistäni jotka olivat jo vessassa käydessään kuulleet mistä on kyse, nousivat halaamaan häntä uudestaan. Tyttö oli hämmästyksestä soikeana. Tyttö ei kuitenkaan istunut alas, vaan hän palasi omien ystäviensä seuraan. Halasi lähtiessään niin pitkään, rutisti niin lujaa. Pyyhin miljoonatta kertaa hänen kyyneleitään, ja halasin takaisin yhtä lujaa. Mietin ymmärtääköhän tämä nuori nainen yhtään, että myös hän antoi minulle paljon, todella paljon. Valomerkin aikaan näin tytön narikassa jossain kaukana minusta, ja heilutin hänelle heipaksi, ja hän heilutti hymyillen takaisin.
Hän oli yksi kiitollisimmasta ja nöyrimmistä ihmisistä, joita olen ikinä tavannut. Niin kaunis ja poikkeuksellisen aito ihminen. Minua ei ole varmasti ikinä kiitetty yhtä monta kertaa kuin sinä iltana tämän tytön suusta, mutta en usko että hän ymmärsi miten suuri ja silmiäni avaava kokemus hänen tapaamisensa ja tarinansa kuuleminen oli myös minulle. Omista syistäni myös minulle tämä merkitsi todella paljon.
En muista nimeäsi. En ikävä kyllä muista tarkalleen edes kasvojasi. Mutta sinä tyttö siellä jossain... Kiitos! Kun sinä luulit että haet ja ammennat minusta voimaa, teit oikeasti minuun lähtemättömän vaikutuksen, ja esimerkiksi tänään, kun päivä on hieman raskas, ajattelin sitä että jos sinä silloin jaksoit tehdä kaiken sen minkä sinun piti, niin kyllä minäkin nyt hemmetti soikoon jaksan pari roikkuvaa asiaa hoitaa. Olen äärimmäisen kiitollinen, että tämä nuori nainen uskalsi lähestyä minua ja avata suunsa, paremminkin sielunsa. Hän on rohkea! Koko sen ajan mitä hait minusta energiaa ja voimaa, annoit sitä tietämättäsi minulle. Kiitos!
Tänään tuntuu siltä, että haluan kertoa eräästä fantastisesta, nuoresta naisesta joka sai minut itkemään.
Tästä on jo aikaa. Olin baarissa ystävieni kanssa. Oli jonkun juhlapäivä. Menin käymään naistenvessassa. Toiletissa samaan aikaan oli minua selkeästi nuorempi tyttö. Huuhtoessani käsiäni ja laittaessani huulikiiltoa, huomasin väenpaljouden joukosta välittömästi sivusilmälläni juuri hänen katseensa. Huomasin miten hän katselee minua ja miettii juuri olisiko tarpeeksi rohkea tullakseen luokseni. Luojan kiitos hän oli.. tarpeeksi rohkea siis. Alkuun ajattelin tuttuun tapaan, että here we go again... Koska kuten arvasin, oikeastaan tiesin, lähti tämä tyttö lähestymään minua. Alkusanat oli samat kuin aina: "Anteeksi että mä häiritsen, mutta...", "Mun oli vaan pakko tulla sanomaan sulle että..", "Ei oo tarkoitus häiritä, mutta...", "Tää on varmaan sun mielestä ärsyttävää..." jne. Mutta se ei ollut - ärsyttävää. Ei todellakaan! Tämä tyttö oli jotain erilaista.
Olin jo valmiina "normaali-tervehdys ja muutama-sananvaihto-tuokioon", kun huomasin että tyttö on itkun partaalla. Kysyin mikä on hätänä ja samantien kyyneleet lähti valumaan kuin vesiputoukset hänen poskilleen, ja hän alkoi puhumisen. Hän oli muistaakseni 22-vuotias. Hän puhui, puhui, puhui ja puhui. Kysyi kohteliaasti ja nöyrästi välillä, joko hän häiritsee, anteeksi että hän pilaa iltani ja jaksanko vielä kuunnella. Jaksoin. Eikä hän todellakaan pilannut iltaani. Tällä kertaa todellakin jaksoin kuunnella, ennemminkin itseasiassa halusin. Ystäväni tulivat välillä etsimään minua vessasta, ja kun näkivät minut keskustelussa jonkun tuntemattoman henkilön kanssa, heittäytyivät he tuttuun "rooliin" keskeyttämään keskustelu, jotta pääsen sanomaan, "Okei, kiitos tosi paljon, tsemppiä ja moikka" niin nopeasti kuin vain mahdollista. Tällä kertaa en kuitenkaan halunnut että meitä keskeytetään. Tyttö nolostui kun ystäväni tulivat ripotellen paikalle. Änkivät sinne ravintolan toilettiin kaikki vuorotellen, välillä muutama kerralla, ja kysyivät mitä hemmettiä teen vessassa jo monettako tuntia. Sielläkö aion juhlia vai? Tyttö pyysi jälleen anteeksi, ystäviltänikin, ja toistin taas, ettei mitään anteeksipyydettävää ole, ja itseasiassa haluan esitellä hänet ystävilleni.
Elämä oli pistänyt tämän tytön koville, ja hänellä oli suuri menetys takana. Hän oli hirveän nuorena joutunut näkemään elämän raadollista puolta. Ihailin häntä koko sen ajan, kun hän kertoi mitä kaikkea oli tapahtunut, ja miten hän oli selvinnyt hirvittävän surullisista asioista. Miten hän oli kyennyt hoitamaan esimerkiksi tilanteen vaativia käytännön asioita yksitellen ne läpi käyden. Aloin hyvin nopeasti ymmärtämään, miksi hän nähdessään minut, oli tuntenut jotain sellaista, että halusi tulla kertomaan minulle oman tarinansa. On hassua, että koko sen ajan, jonka hän käytti toivottaen minulle onnellista elämää, ja jankkasi miten ihailee minua, totuus on, että minä ihailin häntä enemmän. Todellakin! Niin aito ihminen! Niin kaunis sekoitus herkkyyttä ja vahvuutta. Vuosien varrella minusta on tullut tietynlainen expertti siinä, mitä ihmiset sinusta tahtovat, kun he ventovieraana lähtevät lähestymään sinua, ja tämä tyttö halusi vaan purkaa sydäntään. Hän tarvitsi tuon hetken! Asiat olivat olleet liian suuria, että omat kaverit olisivat ymmärtäneet, ja perhettä ei enää ollut. Kun hän näki sattumalta minut, näki hän minussa jotain mikä sai hänet ajattelemaan että ehkä minä ymmärtäisin. Ja minä ymmärsin. Ymmärsin sen miten kaunis sielu tällä nuorella naisella on.
Vietimme siellä baarin vessassa varmaan kolmisen tuntia. Lopulta päätimme siirtyä takaisin baarin puolelle, kun joku ystävistä kävi hakemassa minua sieltä pois noin sadatta kertaa. Toin tytön hänestä kiinni pitäen vessasta pois, ja osoitin pöytärykäelmää, jossa ystäväni istuivat. Kutsuin hänet istumaan kanssamme, johon sain vastaukseksi todella jännittyneen, innostuneen ja häkeltyneen katseen. Talutin - ei siksi että tyttö olisi ollut humalassa, vaan siksi koska hän oli oli niin overwhelmed niin voimakkaasta tunteidensa purkamisesta/purkautumisesta - ystäväni (tämä ystäväni muuten tirautti myös kyyneleet jossain vaiheessa, kun vietti hetken siellä vessassa kanssamme) kanssa hänet pöytämme luo, ja esittelin hänet niille, jotka istuivat lähimpänä ja kuulivat jotain. Hän oli niin kaunis ihminen, ja osa ystävistäni jotka olivat jo vessassa käydessään kuulleet mistä on kyse, nousivat halaamaan häntä uudestaan. Tyttö oli hämmästyksestä soikeana. Tyttö ei kuitenkaan istunut alas, vaan hän palasi omien ystäviensä seuraan. Halasi lähtiessään niin pitkään, rutisti niin lujaa. Pyyhin miljoonatta kertaa hänen kyyneleitään, ja halasin takaisin yhtä lujaa. Mietin ymmärtääköhän tämä nuori nainen yhtään, että myös hän antoi minulle paljon, todella paljon. Valomerkin aikaan näin tytön narikassa jossain kaukana minusta, ja heilutin hänelle heipaksi, ja hän heilutti hymyillen takaisin.
Hän oli yksi kiitollisimmasta ja nöyrimmistä ihmisistä, joita olen ikinä tavannut. Niin kaunis ja poikkeuksellisen aito ihminen. Minua ei ole varmasti ikinä kiitetty yhtä monta kertaa kuin sinä iltana tämän tytön suusta, mutta en usko että hän ymmärsi miten suuri ja silmiäni avaava kokemus hänen tapaamisensa ja tarinansa kuuleminen oli myös minulle. Omista syistäni myös minulle tämä merkitsi todella paljon.
En muista nimeäsi. En ikävä kyllä muista tarkalleen edes kasvojasi. Mutta sinä tyttö siellä jossain... Kiitos! Kun sinä luulit että haet ja ammennat minusta voimaa, teit oikeasti minuun lähtemättömän vaikutuksen, ja esimerkiksi tänään, kun päivä on hieman raskas, ajattelin sitä että jos sinä silloin jaksoit tehdä kaiken sen minkä sinun piti, niin kyllä minäkin nyt hemmetti soikoon jaksan pari roikkuvaa asiaa hoitaa. Olen äärimmäisen kiitollinen, että tämä nuori nainen uskalsi lähestyä minua ja avata suunsa, paremminkin sielunsa. Hän on rohkea! Koko sen ajan mitä hait minusta energiaa ja voimaa, annoit sitä tietämättäsi minulle. Kiitos!
21 kommenttia:
vau! ihana tarina. toi kerto susta että sulla on lmmin sydän
Jostain syystä mulle ei tapahdu koskaan mitään noin mystistä ja kaunista, ihana tarina tosiaan...
Ja Linnea toivon kamalasti että jollain tavalla jatkaisit blogia, mut tietenkin niin kuin itse parhaaksi sen tunnet. Mun on pitäny laittaa s-postiakin, ehkä saan pian sen aikaseks :)
Sun jutuissa on aina jotain tosi ihmeellistä, ihan lumoutuneena seurailen blogia :)
Kirjoitit todella kauniisti ja koskettavasti! Ihana tapaaminen! En muista olenko aikaisemmin kommentoinut, vaikka olen blogiasi jo jonkin aikaa seurannut. No parempi myöhään kuin ei milloinkaam, kai. Toivoisin, että jatkat blogin kirjoittamista. Mutta ennen kaikkea toivon, että sinulla on hyvä olla mitä teetkin. Omaa blogia kirjoittaessa mietin usein henkilökohtaisuuksiin menoa. Kuitenkin aina päädyn siihen, että haluan kirjoittaa julkista "päiväkirjaani" ja purkaa tuntojani. Se helpottaa, edes vähän.
Blogisi on hyvä ja juuri sellaisena kuin se on.
Hieno tarina!
liian paljon on niitä ihmisiä jotka vain kävelevät ohitse tai kääntävät selän, siinä voi jäädä moni asia oppimatta ja koskettava tarina kuulematta.
Toivottavasti jatkat blogisi kirjoittamista
Ihana kertomus -todella liikuttava tapaaminen.
oiii, mikä tarina. Eihän tässä ollut edes mahdollisuutta lukea sitä ilman kyyneliä *snif*.
Kuten Johannakin sanoi niin sun jutut ja koko blogi on kyllä ihan omaa laatuaan. Tulee nimenomaan semmonen mystinen ja lämmin olo.. ja nää jutut on niin ihanan kaukana jostain pinnallisista asujenesittelijöiden jutuista (juu itsekin sinne kuulun välillä). Oot kyllä varmasti oikeassa elämässä yks kultasimmista ja suurisydämisistä ihmisistä, joita maailma mukanaan kantaa!
Oi mikä tarina!
Minäkin toivon, että jatkat blogiasi!
Ihanaa sunnuntaita!
En tajua miten löysin blogisi vasta nyt, mutta täytyy sanoa, että tämä on vallan ihana! Toivottavasti jatkat tätä. Kauneimpia kuvia mitä olen nähnyt ja kirjoitat todella mukavasti. :)
Voi, unohdin ihan lukea muiden blogipäivitykset kokonaan kun luin tämän tekstin. Olen sanaton.
Sen kuitenkin tiedän ja varmaan sinäkin, että haluan ehdottomasti lukea blogiasi myös jatkossa! No doubt! :)
Rupesi ihan itkettämään..
Miten joku ihminen on sattunutkaan löytämäänkään toisen, jolle voi avautua ilman pelkoa ja nöyryytystä.
Toivottavasti tyttö sattuisi näkemään tämän tekstin ja ymmärtäisi, kuinka paljon välität.
Liian moni olisi niskojaan niksauttanut, tai nauranut. Harvoin tuntemattomilta ihmisiltä baarissa saa ymmärrystä.
Ihanaa, että maailmassa on noinkin lämpimiä ihmisiä kuin sinä! =)
Jos jatkat salasanan takana kirjoittamista, niin toivon, että saisin jäädä lukemaan kirjoituksiasi.
Olen itsekin miettinyt salasanan taakse jättäytymistä, ettei tarvitsisi olla liian etäinen. Saisi olla vihdoin oma itsensä, ilman kuvien ja ajatusten sensuroimista.
Toivottavasti jatkat blogia. Olen melko uusi lukija, mutta tässä blogissa on jotain ihmeellisen ihanaa. Kiitos.
T:Anna
Yhdyn edellisiin kommentoijiin;kaunis tarina.
Toivottavasti jatkat blogin pitämistä. Jokin aika sitten vasta löysin blogiisi(tosin tämä taitaa olla ensimmäinen kerta, kun jätän kommenttia). Luin samalta istumalta kaikki postauksesi. Ihanat, inspiroivat kuvat ja rehellinen tyylisi kirjoittaa ovat kovasti mieleeni.
Belinda
Oi miten ihana juttu! Kiitos kun jaoit sen täällä blogissa, antoi paljon ajateltavaa...
Toivottavasti jatkat tätä blogiasi. Käyn päivittäin useaan otteeseen täällä kurkkaamassa. Sinun kirjoituksistasi saa aina ajattelemisen aihetta, tai sitten voi vain rentoutua kauniita kuvia katsellessa. Parempaa tätä vuotta!
Erittäin koskettava tarina. Ihanaa, että sinulla oli tarpeeksi suuri sydän siinä tilanteessa. Mahtavaa lukea jotain tällaista kaiken kylmyyden keskellä.
Ethän jätä blogiasi. Tämä on yksi parhaista!!! Kiitos.
Odottelen edelleen toivomaani farkkupostausta :)
Kaunis tarina. Sisäistä kauneutta vielä muiden kauniiden asioiden lisäksi; tällaista blogia tarvitaan kyllä =)
Moi!
Kiitos kaikille viesteistä. Vastaan teille jokaisella yksitellen toisen kerran, ja taas taisi käydä niin että saamani kommentit poikivat ehkä uuden postauksen aiheesta, kiitos siis paljon!
Mun täytyy kuitenkin olla rehellinen, ja korjata yleinen väärinkäsitys, minkä kirjoitukseni sai aikaan. En mä voi vaan ottaa noita kehuja: "Onneksi on sinun kaltaisia kultaisia ihmisiä, jotka jää kuuntelemaan" vastaan ihan pokkana ja noin vaan, koska ei totuus ole aina se. Ei todellakaan. Kyllä mäkin usein käännyn pois. Olen kertonutkin täällä aikaisemmin että mua ahdistaa toisinaan ihmismassat ja mua lähestyvät ihmiset, ja se tosiaan pitää paikkansa. Sen lisäksi mua toisinaan myös ärsyttää mua lähestyvät ihmiset. Joten en voi antaa teidän lukijoiden ajatella, että olen jonkinlainen pyhimys joka jää kuuntelemaan joka kerta kun jollakin on jotain asiaa minulle, koska luulee tuntevansa minut, ja luulee sitten että minä ymmärtäisin. Pyrin olemaan kohtelias, ja niinkuin sanoin, se että minusta on tullut jonkinlainen expertti sen suhteen mitä vieras ihminen minua lähestyessään minusta haluaa, nopeuttaa sitä kanssakäymistä. Joko kiinnostun/liikutun ja jään, tai sitten olen kohtelias ja rupattelen tuokion, tai sitten olen kohtelias ja sanon hei ja jatkan matkaa.
Kiitos teidän aivan ihanista kommenteista silti. Tämä tyttö, kenet tapasin, oli mitä ihanin, ja olen todella iloinen että hän oli tarpeeksi rohkea tullakseen luokseni, (vaikken pelottavalta näytäkkään, hih =). Jotenkin tuli vaan niin yltiöpäisen kehuvaa kommenttia, etten voi ottaa sitä noin vaan vastaan, ilman että ainakin kerron, etten minä ole samanlainen. En minä joka kerta jää kuuntelemaan. Siitä pitäisi varmasti olla pahoillaan, mutta en voi sanoa että olen siitä pahoillani. Uskallan sanoa että ajattelen olevani suurisydäminen ja lämmin ihminen, ja kuuntelen paljon, ja katselen maailmaa sekä ihmisiä rauhallisin ja ystävällisin silmin, mutta halusin vaan rehellisesti sanoa, että siitä huolimatta, minäkin käännän selkäni joskus. Se riippuu tilanteesta ja ihmisestä, ja varmasti joskus olen kääntänyt selkäni, ja niin tekemällä tehnyt virheen ja jäänyt jostain hienosta paitsi, mutta niin se vain menee. Joka junaan ei ehdi kukaan. =)
Ja toinen väärinkäsitys =) : En aio lopettaa blogia! Se vain etsii hieman paikkaansa. =)
Ps. Huh, tuntui vähän kamalalta tunnustaa. :/
Hyvä rehellinen tunnustus! Ihmisiähän me kaikki ollaan, mutta silti tekosi vaikutti minusta ainutlaatuiselta. En tiedä olisiko minusta ollut samaan, ehkä.
Mukava kuulla, että jatkat bloggailua. Toivottavasti löydät blogillesi haluamasi suunnan. Iloista ja aurinkoista viikonloppua!
Kiitos synninpäästöstä Missy E, huh, jännitti. Nyt helpottaa, kun sain palautetta, joten sun tulisi tietää, että viestilläsi oli todella merkitystä mulle! Ihana huomata, ettei "paljastukseni" vienyt tältä tarinalta sen kauneutta pois, koska tämä tosiaan on kaunis tarina.
Oikein ihanaa viikonlopun jatkoa sinullekin!
Lähetä kommentti