torstai 12. marraskuuta 2009

Puikoissa!

Kutominen on koukuttavaa hommaa, ja mukava niin. Tästä käyttämästäni termistähän oli aikaisemmin jo puhetta, ja opin että kutominen ei ole tätä puikoilla tekemistä vaan kangaspuilla työskentelemistä. Kutominen on kuitenkin sana jota olen itse oppinut ja tottunut aina käyttämään tässä aiheessa, joten käytän sitä jatkossakin. En siis työskentele kangaspuiden ääressä, vaikka kutomisesta puhunkin vaan kudon sukkia, säärystimiä, kaulahuiveja etc.

Joka syksy kun alan talven yli kestävän kutomiskauteni, ihmettelen miksi en tee sitä ympärivuoden. Kutominen kun on niin rentouttavaa ja mukavaa hommaa, että silloin tosiaan irrottautuu arjesta ja mieli lepää. En taida tähän aikaan vuodesta istua ikinä tv:n ääressä ilman jonkinlaista lankakerää ja sukkapuikkojani. En todellakaan ole mikään kutomisen mestari, enkä hallitse vielä edes perusteita, mutta olen nyt niin kauan ihaillut erilaisia malleja Novitan sivuilla, että aion kyllä vielä ottaa itseäni niskasta kiinni ja keskittyä ohjeiden lukemiseen ja niiden ymmärtämiseen. Kärsivällisyys ei vaan ole yksi parhaimmista puolistani, mutta onneksi useassa neuleessa sama kuvio toistuu, joten oletan että ei tarvitsisi olla ihan jatkuvasti ohjepaperi kädessä, vaan kutomisesta saisi nimenomaan nauttia. Käsialakin olisi tasaisempaa kun saisi vaan antaa mennä ja kutoa, eikä jatkuvasti keskeyttää ja tarkistaa ohjeista.

Tässä Novitan sivuilta ohjeita töihin, joihin kovasti haluaisin ryhtyä:
(Ja näitä olisi vielä niin paljon enemmänkin!)

Photobucket Photobucket

Photobucket Photobucket

Photobucket Photobucket

Tätä pitsipipoa varten olen jo ostanutkin tummansinistä Rose Mohair-lankaakin. Ohjekin näyttää yllättävän helpolta, silti en ole vielä tarttunut sen tekoon. Uskon että kudon varmasti useammankin värisen pipon tällä mallilla. Olen aikamoinen pipopää aika ajoin. Joku kauniin vihreä olisi ihana, sekä valkoinen.

Photobucket

Uutuutena kauppoihin on tullut myyntiin Novita Rose Mohair Lux lankaa, ja siitä voisinkin valita sekä valkoisen että mustan kyseisen pipon tekemiseen,
ja huivi samasta langasta olisi tietenkin ihana.
Langan pieni kimallus olis kivan näköinen pitsineuleessa.

Photobucket Photobucket

Yksi suurimmista intohimoistani olisi onnistua kutomaan tämänkaltaisia sisustustyynyjä!
Vitsi kun en ole ikinä kutonut palmikkoneuletta, mutta eihän se muu auta kun opetella.
Ei se ohjeiden lukeminen sentään ihan ydinfysiikkaa voi olla, eihän =)

Photobucket

Viimeisimpinä olen kutonut itselleni ihanan värisiä sukkia. Huomaa oikein että mieli tekee iloista pirteää väriä syksyyn! Sen lisäksi olen tykästynyt Novitan Cannes lankaan sukissa, ihanan tuntuiset jalassa. Kyllästyn vaan niin nopeasti, että minulla on noita parittomia sukkia paljon, kun en jaksa kutoa vihreän sukan jälkeen perään toista vihreää. Kudon sitten toisen värisen välissä, ja sitten edelliselle parin, hih. Käsialani ei vaan ole tasaisinta mahdollisinta, joten sukkapari saattaa sitten toisinaan olla hieman erilainen, mutta hieman vain, ja sehän ei enää haittaakaan. Valkoisia sukkia täytyy kutoa itselleni vielä useat lisää. Sen lisäksi miehelle tarvitsee kutoa jotkut ruskean väriset sukat, ja sitten pitäisi päätellä ne viime jouluna miehelle antamani sukat, että hän saisi ottaa ne oikein käyttöönkin =D Olen tosiaan ihan onneton tuon päättelemisen ja viimeistelyn kanssa. Lankalaatikkoni on pullollaan muuten täysin valmiita sukkia, mutta niitä ei ole päätelty eikä viimeistelty.

Ja hei yksi tärkeä juttu! Mummulle kudon ilo mielin ainakin kahdet sukat jouluksi. Mummu ei enää itse jaksa kutoa, eivät sormet enää taivu, mutta tiedän että hän ilahtuisi niistä ihan hirveästi, ja toisekseen ne tulevat hänelle tarpeeseen. Hän kun käyttää edelleen kantapäästä puhkikuluneita sukkia, jotka kudoin hänelle muutama vuosi sitten. Itseasiassa minun täytyy pistää vauhtia ja kutoa hänelle yksi pari jo ensi viikoksi, jolloin hänellä on nimipäivä. Mummu opetti aikanaan minulle sukan kantapään kutomisen. Tulee jotenkin surullisen haikea, mutta silti onnellinen olo, kun nyt minä kudon hänelle.

Tässä näitä viime aikoina valmistuneita ja työn alla olevia omia sukkiani:

Photobucket

Photobucket

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Uusi banneri, tosi hieno! Minäkin olen katsonut noita Novitan vaaleita hunajakennosukkia, voi kun osaisi sellaista neuletta tehdä :) Kiitos muuten vastavierailusta blogiini :)

anna kirjoitti...

Voi että kun jollain onkin taitoa kaikkeen tuohon! Itse oon niin peukalo keskellä kämmentä puikkojen ja neulojen ja kaiken kanssa että oon enemmänkin vaara sivusta seuraajille...
Ihanan lämpöisen ja pehmeän oloinen blogi :)

Johanna kirjoitti...

Suosittelen sisustustyynyjen neulomista! :) Helppoa (myös palmikkoneule ;)) ja niistä saa ihanan lisän talvisisustukseen. Oon ollut supertyytyväinen omiini.

Linnea kirjoitti...

silkkikengät: Tiedätkö, kun vierailin blogissasi, ja mieleeni tuli se Ihmemaa Ozin Dorothy ja etenkin ne punaiset kengät, ja nyt kun katson nimimerkkiäsi ja kuvaasi, niin mielikuva vaan vahvistuu. Ihana Dorothy! Sä oot mulle tästä lähtien kyllä ihan Dorothy, joka kopsauttaa ihania punaisia kenkiään yhteen jotta ihme tapahtuisi =) Et kai pahastu mielleyhtymästäni?

Kiva että pidät banneristä. Tahtoisin vielä hioa sitä, mutta en osaa, ainakaan toistaiseksi. =)

nanna: Äläs muuta sano! Harjoittelemallahan sitä kyllä sanotaan oppivan. Pitäisi vaan harjoitella sitä kärsivällisyyttä ensin. Hahah, vaara sivusta seuraajille. Itse taidan olla samanlainen vaara keittiössä. Kiitos näteistä sanoista, on aina yhtä mukava kuulla, jos joku pitää blogistani.

Johanna, just sun blogista mä olenkin bongannut sun itsesi tekemiä sisustustyynyjä, ja katselin niitä kaihoisasti ihaillen. Vitsi, mäkin haluan osata. Pakko opetella se palmikkoneule niin saisi tehtyä just noita ihania tyynpäällisiä ja nättejä sukkia.

Related Posts with Thumbnails