keskiviikko 25. marraskuuta 2009

They Call It Day Off...

Minä aion nyt kuulkaa pitää loppupäivän vapaata, jos vain suinkin mahdollista. Vapaata kaikesta! Olenhan aikonut tehdä näin jo monena muunakin päivänä.. Pöh, ja toisin on käynyt. En aio edes kotona puuhailla sen erityisempää. Ehkä valkkaan jonkun kivan leffan tai sarjan pyörimään ja tartun sukkapuikkoihin. Hei, vaikka kirjastot ovat suuret niin leffojen kuin kirjojenkin suhteen, niin en omista Gilmore Girlsejä. Eikö se ole aika suloinen sarja? Olen katsonut jonkun hassun jakson sieltä täältä, mutten tiedä enempää. Muistan vaan että näytti ainakin suloiselta. Onko niitä montakin tuotankokautta. Taidanpa hankkia ne.

Photobucket

Sitä mitä tulin kuitenkin kertomaan, on se että miitinki meni hyvin. Kerroinkin tästä jo Marialle kommenttiboxissa. Jännitin turhaan, ja tunnen nyt oloni hieman hölmöksi sen takia. Aikaisemmat kokemukseni olivat vaan olleet hieman ahdistavia kyseisen henkilön kanssa, kuten kerroinkin. Hän oli kuitenkin jotenkin ihan silmin nähden muuttunut. Lämpöisemmäksi ja helpommin lähestyttäväksi. Sivuutimme jopa jouluvalojen ikkunaan ripustamista, vau tämä oli ihan uutta. Se on vain niin mukavaa, kun kova ihminen pehmenee, ja alta paljastuu oikea ihminen. Sitäpaitsi hän ideoi minun omia aikataulujani helpottavaa uutta projektia juuri siihen suuntaan mihin toivoinkin, ja uudet kuviot alkavat pyörimään minun haluamaani tahtiin jo joulukuussa. Olen helpottunut ja vilpittömästi kiitollinen.

Photobucket

Palkitsinkin itseni pyrähtämällä pikaisesti muutamassa puljussa. Nyt olen nelisensataa euroa köyhempi, mutta muutamaa nättiä vaatekappaletta, rintaliivejä, sekä kosmetiikkaa rikkaampi, joten loppu hyvin kaikki hyvin. Ainiin, ja litran lakritsijäätelöä rikkaampi myös! Huhheijaa, tärkein meinas unohtua.

Leppoisaa loppupäivää kaikille!

Photobucket

6 kommenttia:

*Kiki* kirjoitti...

Kuule kiitos itsellesi ihanasta tavasta vastata kommentteihin - myös minä sain vastauksestasi hyvän mielen:)!

Suosittelen ehdottomasti Gilmoren tyttöjä! Se on yksi parhaista sarjoista mitä tiedän. Sarjaa on ilmestynyt 7 tuotantokautta ja kaikki kaudet ovat toinen toistaan ihanampia! Lorelai ja Rory ovat ihan huippuja - aitoja, välittäviä, hullun hauskoja, kauniita ja heidän äiti-tytär suhteensa on aivan ihana. Sarjassa on myös sopivasti romantiikkaa näin ikuisen romantikon makuun:) Niin ja komeita miehiä ei saa unohtaa ;) Joten suosittelen lämpimästi Gilmorejen maailmaa sinulle:) Et varmasti pety!

Oikein kivaa vapaa päivää kaikesta:)

Miss M kirjoitti...

Olipas kiva kuulla että palaveri kaveri oli muuttunut/muuttanut käytöstään. Ensi kerralla voit siis olla rennoin mielin :)

Muuten, voitko neuvoa mulle miten saan tuon blogilista-linkin näkyviin noin kuin sulla? Mulla näkyy nyt siinä se osoitekin alla ja tahtoisin sen linkiksi joka johdattaa sinne listaan :) Kiitti!

Lora kirjoitti...

Kiva toi lököilykuva viimeisenä, ottaisko tänään mallia =)

minea kirjoitti...

Gilmore Girls on ihana! Tänään palkitsin itseni palautettuani opinnäytetyöni SATC -boksilla, mutta luulenpa että GG boksi täytyy käydä hakemassa viimeistään veronpalautuksista... Sen verran jäi kaivelemaan. Anttilassa oli pakettina hintaan 139. Ei vain tuntunut oikealta laittaa KERRALLA 230e dvd:hin, sehän on eri asia jos ne ostaa eri päivinä ;) hui kun kuulostaa isolta tuo summa nyt kun sen laski...

Heini kirjoitti...

Nice blog!

Gilmoren tytöt on kyllä parasta lazy day viihdettä!

Linnea kirjoitti...

*Kiki*: Ja hyvän mielen kierrättäminen vaan jatkuu =) Kiitos vähän Gilmoren tyttöjen elämän avaamisesta, kiinnostuin! Kiitos kuule oikeesti tosi paljon myös siitä, että toivotit mulle kivaa vapaapäivää, se oli tosi kivasti tehty!

Maria: Tuli ihan hyvä mieli sunkin viestistä, kun kirjoitit että oli kiva kuulla että mun palaveri oli mennyt hyvin, kiitos! Kävin heittääs sulle tyylilleni uskollisesti hyvin sekavat ja pitkät ohjeet kysymästäsi asiasta, tavoittiko ne sut? Täytyy käydä tsekkaamassa =)

Lora: Toivottavasti otit =)

minea: Moro! Hei kiitos vinkistä, taidankin hakea sitten koko boxin kerralla. Juu, eihän sitä kerralla voi upottaa noin paljon paalua, mutta sittenhän sitä ei lasketa jos käy jatkamassa leffaostoksia vasta seuraavana päivänä, eiks se vähän niin mee =D

Heini, Heippa! En ole tainnut ennen nähdä sua täällä, tosi kiva nähdä nyt =) Tarvitsen nimenomaan lazy day - viihdettä, ja palautteesta päätellen tutka osui oikeaan.

Nähdään kaverit!

Related Posts with Thumbnails